Vinkkejä koulutuksen järjestämiseen koko työyhteisön kanssa
Kaikki kuvaa EDU -kurssi sopii hyvin suoritettavaksi yhdessä suuremmankin ryhmän kanssa. Koulutuksen voi järjestää vaikka koko työyhteisölle yhteisenä kehittämishankkeena. Tarjoamme tässä valmiin mallin, joka perustuu kokemuksiimme lähikoulutuksista. Kuulemme ja jaamme mielellämme kokemuksia myös muista tavoista, joilla materiaalia on yhdessä hyödynnetty!
- Päiväkodinjohtaja tai koulutuksen vastuuopettaja hoitaa kaikkien osallistujien ilmoittamisen koulutussivuston kautta.
- Koulutuspolun rastit 1, 2 ja 3, joissa tutustutaan kamerakynän pedagogiikan perusteisiin, suoritetaan koko porukalla yhdessä sovittuna aikana. Opetuselokuvat katsotaan yhdessä ja pohdintatehtävät keskustellaan pienryhmissä. Tähän käytetään aikaa yhteensä 60–90 minuuttia.
- Rastilla 4 opettajat tutustuvat erilaisiin esimerkkeihin kamerakynätyöskentelystä ja jäsentävät havaintojaan niistä. Tämä sopii hyvin suoritettavaksi yksin tai työparin kanssa sovitulla aikavälillä, esimerkiksi viikon–kahden aikana. Rastilla pohditaan mm. hyvän kamerakynätehtävän kriteerejä sekä esikoululaisen ja opettajan rooleja työskentelyssä. Näitä ajatuksia on hyödyllistä jakaa yhteisesti. Näin työyhteisölle syntyy yhteinen näkemys uuden pedagogiikan luonteesta.
- Viidennellä rastilla suunnitellaan tehtäviä oman eskariryhmän kanssa työstettäväksi. Tässä jokainen tarvitsee omaa aikaa, mutta myös kollegojen sparrauksesta on kokemuksen mukaan paljon hyötyä. Yhteisissä keskusteluissa ideat rikastuvat ja niistä tulee – yhteisiä. Se tuo turvaa ja motivaatiota kuudennelle rastille, jossa tehtäviä kokeillaan lasten kanssa käytännössä. Näiden kokemusten jakamiseen kannattaa mahdollisuuksien mukaan varata ainakin muutama hetki.
- Seitsemäs rasti on hieman pidempi, monivaiheinen sukellus elokuvallisen ajattelun perusasioihin. Aikaa se vie yhteensä 2–4 tuntia. Rasti voidaan suorittaa yhdessä tai se voi olla valinnainen syventävä vaihe niille, jotka haluavat ymmärtää enemmän elokuvallista ajattelua. Rastin neljä elokuvaa ja niihin liittyvät pohdintatehtävät herättävät innostunutta keskustelua, joten ne sopivat erinomaisesti käsiteltäväksi suurryhmässä. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, työparit tai pienryhmät voivat valita sopivat ajankohdat itselleen.
- Kahdeksannella rastilla yhdistellään lankoja elokuvallisen ajattelun ja oppimisen välille. Jos kaikki valmistautuvat hieman etukäteen, tämä sopii lyhyeksi keskusteluksi opekokouksen yhteyteen.
- Koulutuksen lopuksi jokainen raportoi oman suorituksensa ja antaa koulutuksesta palautteen itsenäisesti. Suosittelemme myös yhteistä palautekeskustelua, jotta kokemuksesta tulee jaettu.