Ajatuksen kamerakynästä kehitti alunperin ranskalainen elokuvaohjaaja ja -kriitikko Alexandre Astruc. Vuonna 1948 kirjoittamassaan esseessä hän esitti, että taiteilija voi käyttää kameraa ajatustensa ilmaisemiseen samoin kuin kirjailija käyttää kynäänsä. Kamerakynän pedagogiikassa Astrucin ajatus tuodaan 2000-luvun päiväkodin digitaaliseen ympäristöön. Videokameraa käytetään oppimisen ja leikkimisen välineenä kuin kynää: yksinkertaisesti, nopeasti ja monipuolisesti.
Kamerakynätyöskentelyssä on kaksi tärkeää vaihetta:
Kuvaustehtävä tuottaa toimintaa ja ajattelua. Hyvä tehtävä on esimerkiksi ongelma, joka ratkaistaan kuvaamalla. Videoiden kestoa on hyvä rajoittaa tehtävästä riippuen noin 10 sekuntiin. Jos videon kuvaaminen tuntuu lapsista alkuun vaikealta ajatukselta, aloittaa voi myös valokuvaustehtävällä. Aikaa kuvaustehtävän toteuttamiseen tarvitaan lyhimmillään vain muutamia minuutteja.
Katselutehtävä aktivoi katsojan mielen ja ohjaa tarkkaavaisuutta. Lapsen tehtävä on esimerkiksi tulkita näkemäänsä videota tai tuottaa sen perusteella jotain yksinkertaista. Näin myös katsomisesta tulee oppimistapahtuma. Joissain tehtävissä katselutehtävä voi olla jopa kuvaustilannetta tärkeämpi vaihe. Kun katselutehtävä on suoritettu, tehtävän aiheesta voi esimerkiksi virittää lasten kanssa keskustelun tai keksiä sille toiminnallista jatkoa.
Videot ovat valmiita heti kuvaamisen jälkeen, eikä niitä tarvitse editoida. Usein ne voidaan näyttää suoraan laitteen ruudulta parille tai ryhmälle.
Mikä edellisessä videossa oli kuvaustehtävä? Entä katselutehtävä?
Miten kamerakynätyöskentely eroaa elokuvakasvatuksesta, jota olet mahdollisesti aiemmin varhaiskasvatuksessa toteuttanut?