Ajatuksen kamerakynästä kehitti alunperin ranskalainen elokuvaohjaaja ja -kriitikko Alexandre Astruc. Vuonna 1948 kirjoittamassaan esseessä hän esitti, että taiteilija voi käyttää kameraa ajatustensa ilmaisemiseen samoin kuin kirjailija käyttää kynäänsä. Kamerakynän pedagogiikassa Astrucin ajatus tuodaan 2000-luvun koulun digitaaliseen ympäristöön. Videokameraa käytetään oppimisen välineenä kuin kynää: yksinkertaisesti, nopeasti ja monipuolisesti.
Kamerakynätyöskentelyssä on kaksi tärkeää vaihetta:
Kuvaustehtävä tuottaa toimintaa ja ajattelua. Hyvä tehtävä on esimerkiksi ongelma, joka ratkaistaan kuvaamalla. Mitä lyhyempi video on tavoitteena, sitä enemmän oppilas joutuu ponnistelemaan tiivistääkseen ajatuksensa ja havaintonsa. Aikaa kuvaamiseen tarvitaan yleensä vain kymmeniä minuutteja. Kuvaaminen sopii myös kotitehtäväksi.
Katselutehtävä aktivoi katsojan mielen ja ohjaa tarkkaavaisuutta. Oppilaan tehtävä on esimerkiksi tulkita näkemäänsä videota tai tuottaa sen perusteella jotain. Näin myös katsomisesta tulee oppimistapahtuma. Joissain tehtävissä katselutehtävä voi olla jopa kuvaustilannetta tärkeämpi vaihe.
Videot ovat valmiita heti kuvaamisen jälkeen, eikä niitä tarvitse editoida. Usein ne voidaan näyttää suoraan laitteen ruudulta parille tai ryhmälle.
Mikä edellisessä videossa oli kuvaustehtävä? Entä katselutehtävä?
Miten kamerakynätyöskentely eroaa elokuvakasvatuksesta, jota olet aiemmin toteuttanut?