Tervetuloa katsomaan Patsen ja Empun Kaikki kuvaa -tutoriaaleja!

fiktio_isompi

Fiktiotutoriaaleissa seurataan, kuinka Patse ja Emppu tekevät oman näytelmäelokuvansa ”Sara”. Siinä sivussa he opettavat parhaita niksejään sinulle. Elokuvantekemistä käydään läpi monipuolisesti ensimmäisen idean keksimisestä aina valmiin elokuvan julkaisuun asti. Elokuvan ohjaamista ja tuottamista ei käsitellä fiktiotutoriaaleissa sen kummemmin, mutta niihin keskittyy tammikuussa 2015 valmistunut uusi oma tutoriaalinsa, jonka voit tsekata tuosta oikealta!

Elokuva on fiktion lisäksi paljon muutakin. Tutustu muihin elokuvan muotoihin allaolevista tutoriaaleista.

ohjaustuotanto_pikkukuva_700px

Ohjaus- ja tuotantotutoriaalissa Patse ja Emppu tutustuvat kahteen mystiseen työryhmän hahmoon: ohjaajaan ja tuottajaan. Mitä ohjaaja tekee? Mistä tuottaja on vastuussa? Onko vain ohjaajan mielipiteellä väliä, vai onko elokuvanteko kuitenkin ryhmätyötä? Tutoriaalissa sankarimme tekevät omaa koulukiusaamista käsittelevää fiktiotaan Konalan ala-asteella.

animaatio_pikkukuva_700px

Animaatiotutoriaalissa Patse ja Emppu tekevät oman nukkeanimaation P-miehen seikkailut! Aivan kuten fiktiotutoriaaleissa, voit ensin tsekata, millainen siitä tuli ja sitten katsoa tutoriaalin, josta käy ilmi, millä tavalla Emppu ja Patse sen oikein tekivät. Samalla opit itse animoimaan! Nukkeanimaation lisäksi animaatiossa tutustutaan myös mm. piirrosanimaatioon ja muovailuvahaan animointivälineenä!

DokkaritutoriaaliDokkaritutoriaalissa tutustutaan dokumentaariseen elokuvaan: mitä se oikeastaan on? Kuinka se eroaa fiktiivisestä elokuvasta? Miten leffantekijä voi vaikuttaa todellisiin tapahtumiin, vai voiko? Saako dokkarissa näytellä? Patse ja Emppu tekevät omaa dokkaria helsinkiläisellä Konalan ala-asteella.

MusavideotutoriaaliMusavideotutoriaalissa parivaljakon muodostama dynaaminen duo All-Night Shooters on saanut juuri valmiiksi ekan sinkkunsa ”Kaikki kuvataan”. Samalla kun sankarimme puristavat kasaan kaikkien aikojen musavideota, syvennetään fiktiotutoriaaleissa opittuja taitoja: kuvataan järjestelmäkameralla, keskitytään valon suuntaan, pohditaan leikkauksen rytmiä ja tehdään hidastuskuvaa.

HarrastevideotutoriaaliHarrastevideotutoriaalissa Patse ja Emppu surffailevat moninaisten harrastusten läpi sirkusvideosta suunnistukseen. Parkour-asiantuntijan avulla tavallinen portaikko muuttuu huikeaksi tasohyppelyradaksi. Siinä sivussa käydään läpi efektien lisäämistä kuvaan, musiikkivalintojen merkitystä ja kuvauspaikkoihin liittyvää suunnittelua. Saako julkisilla paikoilla kuvata vapaasti?

HUOM! Sivuston tutoriaalit on yksityishenkilöiden vapaasti käytettävissä epäkaupallisiin tarkoituksiin, esim. opetustyössä. Materiaalin hyödyntäminen kaupallisessa toiminnassa (esim. maksullisissa työpajoissa) ilman Amazementin kirjallista lupaa on ehdottomasti kielletty.