Sivuston on toteuttanut ja sen ylläpidosta vastaa tuotantoyhtiö Amazement. Tuottajana toimii elokuvantekijä Arttu Haglund (medianomi AMK). Vuosina 2012–2014 toisena tuottajana toimi elokuvaohjaaja Vesa Kuosmanen (MA, Skillset Screen Academy Wales). Elokuvataustansa lisäksi he ovat toimineet mediakasvattajina myös Annantalolla ja Helsingin kulttuurikeskuksessa. Hankekokonaisuuden innovaattorina ja talousvastaavana toimii Perttu Haglund.
Tutoriaalien päärooleissa nähdään Emppu ja Patse. Luokanopettajaksi valmistunut Emilia Tuovila on harrastanut teatteria nuoresta pitäen. Viime aikoina hänet on nähty muun muassa Helsingin Ylioppilasteatterin näytelmissä sekä Lentävä Lehmä Filmsin lyhytelokuvissa. Näyttelemisen lisäksi Empulla on oma bändi. Panu Tuomikolla on jo pitkä työkokemus elokuva-alan moniosaajana ja Amazementin luottonäyttelijänä. Hän on näytellyt myös pari vuotta kiinnityksellä Petroskoin kansallisessa teatterissa. Ensimmäisen miespääosansa pitkässä elokuvassa Tuomikko tekee elokuvassa Poissa, joka saapuu elokuvateattereihin 29.11.2019.
- Salon Seudun Sanomat seurasi Kaikki kuvaa -työpajaa marraskuussa 2018. Lue juttu tästä.
- Kelaamo haastatteli Kaikki kuvaa -kilpailun 2017 voittajajoukkueita gaalassa. Katso haastattelu tästä.
- Galaxin Nettimimmi haastatteli Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 pääsarjojen voittajajoukkueet. Katso haastattelu tästä.
- Lue Kurikka-lehden haastattelu 25.5.2016 elokuvalla Ala-asteen aatelisto Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 animaatiosarjan voittaneista.
- Lue Uutisvuoksen artikkeli 1.5.2016 Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 musavideosarjan finaalipaikan napanneista Hilkka Kekäleestä, Esteriina Papinniemestä ja Kaisa Äijöstä.
- Lue Mäntsälän Sanomien artikkelista 31.5.2016, kuinka Unen merkitys -elokuva syntyi Kaikki kuvaa -kilpailuun 2016.
- Lue Savon Sanomien artikkeli 29.4.2016 Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 fiktiosarjan finaaliin päässeistä Sammalselän koulun viitosluokkalaisista.
- Lue Sysmän ja Hartolan Lähilehden artikkeli 28.4.2016 Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 musavideosarjan finaaliin selvinneistä Hartolan yhtenäiskoulun kuudesluokkalaisista.
- Lue Kurikka-lehden artikkeli 27.4.2016 Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 animaatiosarjan finaaliin selvinneen Ala-asteen aatelisto -elokuvan synnystä.
- Lue Warkauden Lehden artikkeli 16.2.2016 Kaikki kuvaa -työpajasta, joka pidettiin Varkauden kirjastolla 12.-13.2.2016.
- Lue Ylen Kotimaan uutisten artikkeli 8.2.2016″Elokuvien tekeminen pitää lapset ja nuoret poissa kadulta”.
- Lue Sinun Savon artikkelista 10.2.2016 (s.2), kuinka Kaikki kuvaa -työpajat vastaavat syrjäseutujen kysyntään elokuvakasvatuksesta.Lue Kino Tavastin blogikirjoitus Kaikki kuvaa -kilpailusta 2016.
- Lue Länsi-Savon artikkeli 2.5.2015 Kaikki kuvaa -kilpailun 2015 tuloksista.
- Lue Sipoon Sanomien artikkelista 16.4.2015 Kaikki kuvaa -kilpailuun 2015 osallistuneiden Väinö Mehtolan ja Rudolf Ringbomin mietteet finaaliin pääsystä.
- Lue Helsingin Sanomien artikkeli 7.4.2015 ennätyksellisestä Kaikki kuvaa -kilpailusta 2015.Kuuntele tuottaja Arttu Haglundin radiohaastattelu Ylen Ykkösen Kultakuume-ohjelmassa (2/2015).
- Katso tästä Stadi.tv:n juttu uuden Kaikki kuvaa -materiaalin kuvauksista (9/2014).
- Lue tästä Koululainen-lehden juttu Kaikki kuvaa -sivustosta (5/2014).
- Katso tästä MTV3:n uutisjuttu sivuston julkaisusta 8.1.2013.
- Tästä voit kuunnella Radio Helsingin 7.1.2013 tekemän haastattelun, jossa tuottaja Vesa Kuosmanen kertoo mietteitään sivustosta ja sen taustoista.
Sivuston toteuttamisen ovat mahdollistaneet opetus- ja kulttuuriministeriö, useat nuorisojärjestöt sekä laitevalmistajat. Palautteet, haastattelupyynnöt, yhteistyötiedustelut ja muut yhteydenotot voi lähettää allaoleviin osoitteisiin.
AP Haglund Oy / Amazement
Tuotantoyhtiö
www.amazement.fi
info [ at ] amazement.fi
y-tunnus: 0702973-8
Arttu Haglund
Tuottaja
050 536 9279
arttu.haglund [ at ] amazement.fi
Annukka Haglund
Tuotantokoordinaattori
annukka.haglund [ at ] amazement.fi
Perttu Haglund
Innovaattori
040 545 1239
berndt.haglund [ at ] amazement.fi
Sivusto
Suunnittelu ja tuotanto:
Arttu Haglund
Vesa Kuosmanen (2012-14)
Tekninen toteutus:
Tumma Studio ja Arttu Haglund
Ylläpito:
Arttu Haglund
Pedagoginen laadunvalvonta:
TTT Tapio Toivanen, Helsingin yliopisto
Logon suunnittelu:
Lumi Creative
Tutoriaalit
Patse – Panu Tuomikko
Emppu – Emilia Tuovila
Aku – Aku Sormunen
Kuvaus:
Heini Mäntylä (2012-2018)
Markus Tynskä (2019, 2022-24)
Ville-Veikko Niemelä (2020)
Leikkaus:
Arttu Haglund
Äänitys:
Aleksi Tegel (2013-2018, 2020)
Katariina Samula (2019, 2022)
Ville-Veikko Niemelä (2024)
Aku Sormunen (2012)
Äänisuunnittelu:
Aleksi Tegel
Musiikki:
Harri Dammert
Tuotantoassistentti:
Kausti Rantalainen (2017-20, 2024)
Ville-Veikko Niemelä (2022)
Emilia Wahlberg (2014)
Aku Sormunen (2013)
Käsikirjoitus:
Arttu Haglund
Vesa Kuosmanen (2012-14)
Tuotanto:
Arttu Haglund
Vesa Kuosmanen (2012-14)
Ohjaus:
Arttu Haglund
Rahoitus
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Yhteistyökumppanit
Annantalo
Kelaamo
Suomen Kasper
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto
Barnavårdsföreningen
Kehitysvammaliitto
Syöpäjärjestöt
Hengitysliitto
Uneton48
Parasta lapsille ry
Angel Films
Kinosfilmi
Canon
Koulukino
Mediakasvatusseura
Stadi.TV
Filmsourcing
Kiitos
Yhteistyökumppaneiden lisäksi Amazement haluaa kiittää seuraavia tahoja ja henkilöitä:
Konalan ala-aste, Kahvila Kapusiini, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Park Hotel Käpylä, Eläintarhan urheilukenttä, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Helsingin seudun liikenne, Naurava Härkä, Ravintola Nyyrikki, Pihatonttu, Ylioppilasteatteri, Herttoniemenrannan ala-aste, Vartiokylän yläaste, Lamina.
Arto Alho, Anu Haglund, Tuomas Heimala, Kimmo Juutilainen, Sade Kamppila, Ismo Kiesiläinen, Saara Konttinen, Susan Korpi, Emma Kuusi, Petri Laakso, Virve Laivisto, Sam Lake, Vantte Lindevall, Tommy Lindgren, Heidi Löflund-Kuusela, Riitta Junnila, Heli Metsätähti-Koistinen, Jenni Muhonen, Anne-Maria Roos-Kontro, Juhani Salo, Tiina Salo, Ulla Salomäki, Jenni Sirainen ja Lara, Skede-Antti, Heikki Tolin, Sami Tuomisalo, Enni Tuomisalo, Tarmo Toikkanen, Hanna Turunen, Virveli-Enska, Hanna Wahlman.