Fiktiotutoriaaleissa seurataan, kuinka Emppu ja Patse tekevät oman näytelmäelokuvansa Sara. Sen jälkeen he opettavat parhaita niksejään sinulle. Elokuvantekemistä käydään läpi monipuolisesti ensimmäisen idean keksimisestä aina valmiin elokuvan julkaisuun asti. Elokuvan kirjoon kuuluu tietysti paljon muutakin kuin fiktio. Tutustu muihin elokuvan muotoihin oheisista tutoriaaleista.
Uunituore Ylisukupolvinen luovuus -tutoriaali laajentaa sivuston antia aivan uudelle kohderyhmälle, nimittäin eläkeläisille! Patse ja Emppu kohtaavat Kertun, Sallan ja Paavon, jotka haluavat oppia lisää elokuvasta ja kuvaamisesta. Dynaaminen duomme esittelee innokkaille eläkeläisille myös kamerakynämenetelmän, joka on suomalainen innovaatio – tapa hyödyntää kameraa kuin kynää, monipuolisena ajattelun välineenä.
Musavideotutoriaalissa parivaljakon muodostama dynaaminen duo All-Night Shooters on saanut juuri valmiiksi ekan sinkkunsa ”Kaikki kuvataan”. Samalla kun sankarimme puristavat kasaan kaikkien aikojen musavideota, syvennetään fiktiotutoriaaleissa opittuja taitoja: kuvataan järjestelmäkameralla, keskitytään valon suuntaan, pohditaan leikkauksen rytmiä ja tehdään hidastuskuvaa.
Harrastevideotutoriaalissa Patse ja Emppu surffailevat moninaisten harrastusten läpi sirkusvideosta suunnistukseen. Parkour-asiantuntijan avulla tavallinen portaikko muuttuu huikeaksi tasohyppelyradaksi. Siinä sivussa käydään läpi efektien lisäämistä kuvaan, musiikkivalintojen merkitystä ja kuvauspaikkoihin liittyvää suunnittelua.
Animaatiotutoriaalissa Patse ja Emppu tekevät oman nukkeanimaation P-miehen seikkailut! Aivan kuten fiktiotutoriaaleissa, voit ensin tsekata, millainen siitä tuli ja sitten katsoa tutoriaalin, josta käy ilmi, millä tavalla Emppu ja Patse sen oikein tekivät. Samalla opit itse animoimaan! Nukkeanimaation lisäksi animaatiossa tutustutaan myös mm. piirrosanimaatioon ja muovailuvahaan animointivälineenä!
Ohjaus- ja tuotantotutoriaalissa Patse ja Emppu tutustuvat kahteen mystiseen työryhmän hahmoon: ohjaajaan ja tuottajaan. Mitä ohjaaja tekee? Mistä tuottaja on vastuussa? Onko vain ohjaajan mielipiteellä väliä, vai onko elokuvanteko kuitenkin ryhmätyötä? Tutoriaalissa sankarimme tekevät omaa koulukiusaamista käsittelevää fiktiotaan Konalan ala-asteella.
Näytteleminen ja itseilmaisu -tutoriaalissa Emppu ja Patse aloittavat omat leffa-aiheiset vlogit ja tekevät uutta jännärileffaansa. Hyvän esiintymisen yksityiskohtiin paneutuessa tutustutaan mm. metodinäyttelemisen saloihin. Selviää myös, miten näytteleminen vasta alkaa siitä, kun repliikit on opeteltu.
Tekijänoikeudet-tutoriaaleissa Emppu ja Patse perehtyvät monipuolisesti tekijänoikeuksien ja lupa-asioiden maailmaan. Kenelle kuuluvat teoksen tekijänoikeudet? Mikä on suoja-aika? Saako kaupallista musiikkia käyttää omassa videossa? Ovatko YouTuben pelivideot laittomia? Kuinka vapaasti julkisella paikalla saa kuvata? Nämä ja monet muut kysymykset saavat vastauksen parivaljakkomme käsittelyssä.
Elokuvan illuusio -tutoriaalissa Emppu ja Patse sukeltavat katsojan manipulaation ihmeelliseen maailmaan. Kaverukset käyvät läpi elokuvantekijän vaikutusmahdollisuuksia propagandassa, mainoksissa ja oikeastaan ihan missä tahansa kuvaamisessa. Käy ilmi, että itse asiassa kuka tahansa videon kuvaaja muokkaa aina kamerallaan todellisuutta – ja vaikuttaa katsojaan. Siksi on syytä miettiä, mitä ja miten milloinkin kuvaa.
Jälkituotanto ja tehosteet -tutoriaalissa Patse ja Emppu tutustuvat sekä suoraan kamerassa että jälkikäteen tietokoneella toteutettaviin erikoisefekteihin ja kaikkeen muuhun, mitä elokuvan jälkituotantoon kuuluu, kuten leikkaamiseen ja äänisuunnitteluun. Ja mitä olisi tehostetutoriaali ilman räjähdyksiä…
Kenen tarinoita kerrotaan? -tutoriaali käsittelee vähemmistöjen asemaa mediassa Suomessa. Kuka saa äänensä kuuluviin? Mitä vähemmistö oikeastaan tarkoittaa, miten se määritellään? Miksi lokerointi on ongelmallista ja miten stereotypioilta voidaan välttyä? Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, kun lähtee tekemään vähemmistöjä käsittelevää elokuvaa tai mediajuttua? Enemmistöä edustava yksinkertainen parivaljakkomme saa onneksi avukseen sateenkaarinuoria ja saamelaisnuoria, jotka johdattavat eksyneet lampaat oikealle polulle.