Ohjaus ja tuotanto -tutoriaali

 

 

Pähkinänkuoressa

  • Elokuvan ohjaaja vastaa viime kädessä elokuvasta taiteellisena kokonaisuutena. Elokuva on kuitenkin ryhmätyötä, eli näyttelijät ja työryhmän jäsenet ovat todella tärkeässä roolissa. Hyvä ohjaaja kohtelee ja kuuntelee kaikkia kunnioittavasti ja tasapuolisesti.
  • Ohjaajan on hyvä antaa näyttelijöille selkeitä ja havainnollisia ohjeita, jotta kaikki ymmärtäisivät hyvin, mitä ollaan tekemässä.
  • Ohjaajan tärkeimpiä tehtäviä on päättää kuvaajan kanssa siitä, mitä kuvassa näkyy ja kertoa näyttelijöille, kuinka heidän tulee toimia suhteessa toisiinsa ja kameraan.
  • Dokumentteja ohjatessa on huomioitava, että joitain tilanteita on mahdollista kuvata vain kerran, pitää siis olla tarkkaan mietittynä, mitä haluaa tehdä. Fiktiossa saman tilanteen voi tietenkin kuvata uudelleen niin monta kertaa kuin haluaa.
  • Yleensä näyttelijät ovat parhaimmillaan silloin, kun he eivät varsinaisesti *yritä* näytellä. Lähimmäksi tätä päästään dokumentissa, jossa jokainen hahmo on oma itsensä.
  • Ohjaajan työ ei rajoitu näyttelijänohjaamiseen. Ohjaaja voi hyödyntää monipuolisesti esim. puvustusta, lavastusta ja erilaisia tehosteita visionsa toteuttamiseksi.
  • Tuotannollisesti on fiksua miettiä etukäteen sitä, minkäpituista elokuvaa suunnittelee ja mahdollisesti myös sitä, kenelle elokuva on tarkoitettu. Alle 5-minuuttiset elokuvat ovat netissä suosituimpia.
  • Ohjaajan on hyvä tehdä jonkinlainen suunnitelma kohtauksen kuvaamisesta ennen kuin kuvaustilanne osuu kohdalle.
  • Elokuvan suunnitelmasta, esim. käsikirjoituksesta voi tehdä ns. purun, eli poimia muistiin kaikki tarvittavat asiat (puvustus, rekvisiitta, kuvauspaikat yms), jotta voi varmistua että ne on hankittu ennen kuvauksia.
  • Joskus elokuvan totetuttamiseen, tarvikehankintoihin yms. tarvitaan myös rahaa. Tätä varten voi miettiä erilaisia ratkaisuja, esim. leffalippuja ensi-iltaan voi myydä etukäteen tai rahaa voi ansaita vaikka myymällä vanhoja tavaroita kirpparilla.
  • Jos kuvattavia kohtauksia on paljon ja aikaa vähän, kannattaa tehdä kuvausaikataulu, josta käy ilmi, milloin mitkäkin kohtaukset kuvataan ja kenen pitää olla milloinkin paikalla. Kaikkia näyttelijöitä ei välttämättä tarvita kaikissa kohtauksissa.
  • Jäseniä omaan kuvausryhmään voi etsiä myös netistä, esim. Kelaamon foorumeilta.
  • Jos tarvittavaa kuvauskalustoa ei löydy itseltä, tarvittavia välineitä voi kysellä lainaan kavereilta, koulusta, kunnan nuorisotoimelta tai videopajoilta.
  • Kohtauksia kuvatessa kannattaa myös ohjaajan miettiä sitä, kenen näkökulmasta tapahtumia seurataan. Elokuvaan tulee ihan omanlaisensa fiilis, jos katsoja näkee asioita nimenomaan päähenkilön näkökulmasta kuvattuna.
  • Ohjaajan kannattaa pyrkiä kohti elokuvallisia kohtauksia, joissa ei välttämättä tarvitse sanoa sanaakaan, mutta niissä voi silti olla mukana käänne.
  • Pohjimmiltaan elokuvan ohjaaminen on sitä, että käytetään kaikkia keinoja, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman hyvä, mielenkiintoinen ja elokuvallinen. Älkääkä unohtako käänteitä!

Lisämateriaalit

Ohjauksen ja tuotannon lisämateriaalit julkaistaan sivustolla aivan pian!

Tulossa!

2 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>