Tekijänoikeudet, osa 1

Tekijänoikeudet, osa 2

Pähkinänkuoressa (osa 1)

  • Jokainen taideteos on aina jonkun tekemä ja kaikista teoksista syntyy tekijälleen tekijänoikeudet.
  • Tekijänoikeuksia on teoksen tekijällä, esittäjällä ja yleensä teoksen tuottaneella taholla.
  • Jos kuvaat oman videon ja julkaiset sen esim. YouTubessa, sekin on teos ja sen tekijänoikeudet kuuluvat sinulle.
  • Tekijänoikeudet syntyvät automaattisesti, eikä niitä voi ottaa pois. Joistain tekijänoikeuksista voi halutessaan luopua.
  • Julkisilla paikoilla sijaitsevat kiinteät teokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta ns. freedom of panorama sallii niiden kuvaamisen epäkaupallisissa videoissa. Kaupallisissa videoissa niiden käyttäminen on sallittua kuvan taustalla. Teokseen keskittyminen kaupallisessa videossa edellyttää luvan kysymistä tekijänoikeuden haltijalta.
  • Creative Commons -lisenssin käyttäminen on helppo tapa ilmaista, millä ehdoilla muut saavat omaa teosta käyttää. Lisätietoa CC-lisensseistä löydät alempaa lisämateriaaleista.
  • Kun teosta tehdään yhdessä, etukäteissopimuksen tekeminen siitä, mitä ollaan tekemässä ja kuka tekee mitäkin voi auttaa ratkaisemaan mahdollisia riitoja myöhemmässä vaiheessa.
  • Suomessa julkisilla paikoilla ei tarvita kuvauslupia, vaan kuvaaminen on sallittua aina. Voit kuvata myös ihmisiä tunnistettavasti lähikuvissa, kunhan kohdetta ei kuvata ”epäedullisessa valossa”.
  • Lähtökohtaisesti on kuitenkin kohteliasta kysyä kuvattavilta lupaa aina kun se on mahdollista tai mielekästä.
  • Julkiset tilat ovat paikkoja, joihin kuka tahansa voi mennä vapaasti lupaa kysymättä tai pääsymaksua maksamatta.
  • Esim. kouluissa tai päiväkodeissa näkyy vain yhden tietyn organisaation väkeä. Tällöin kyse ei ole julkisesta tilasta, joten kuvaaminen tunnistettavasti ei ole sallittua.
  • Esim. kahvilat ja kaupat ovat osittain julkisia tiloja. Tällöin kuvaaminen on sallittua, mutta samanaikaisesti omistaja voi kieltää ihmisiä kuvaamasta tai tulemasta sisään. Oikeudet menevät päällekkäin.
  • Erilaisia lupia voi tarvita erilaisiin tilanteisiin:
    • Lupa kuvaamiseen yksityistiloissa
    • Lupa yksityishenkilön ulkonäön käyttöön
    • Model release, lupa kuvan rajattomaan käyttöön
    • Lupa kuvaamiseen mainostustarkoituksessa

Pähkinänkuoressa (osa 2)

  • YouTube on täynnä kaikenlaisia yksityishenkilöiden pelivideoita, mutta ne ovat suurimmilta osin laittomia. Pelien oikeudet ovat niiden tekijöillä ja julkaisijoilla. Videot saavat olla netissä vain oikeudenomistajan hiljaisella hyväksynnällä.
  • Tekijänoikeuksia rikkovia pelivideoita ei siis usein poisteta, koska videot voivat olla hyvää mainosta pelille.
  • Kun halutaan käyttää esim. videossa kaupallista musiikkia, ensin tarvitaan artistilta lupa biisin käyttöön. Se kuitenkin riittää vain, jos artisti ei kuulu Teostoon. Lähes kaikki ammattimuusikot ovat Teoston jäseniä.
  • Teostoon kuuluvan artistin on nykyään mahdollista itsehallinnoida esim. yksittäistä biisiä, jolloin hän saa myöntää oikeuksia sen käyttöön itse. Tämä vaatii kuitenkin artistilta työtä ja näin tekemällä hän menettää rahaa, eli harva moiseen suostuu.
  • Teosto on kuitenkin tehnyt YouTuben kanssa sopimuksen, jonka avulla yksityishenkilöt voivat käyttää tubevideoissaan ilmaiseksi suomalaista Teosto-musiikkia.
  • Jos Teosto-musiikkia videoissaan ilmaiseksi käyttävä YouTube-kanava muuttuu myöhemmin kaupalliseksi esim. ammattimaisen tubettamisen myötä, tällaisista videoista tulee laittomia.
  • Suoja-aika määrittää tekijänoikeuksien voimassaolon. Musiikin osalta säveltäjillä suoja-ajan kesto on 70 vuotta kuoleman jälkeen, esittäjillä taas 50 vuotta esityksestä.
  • Ilmaista, CC-lisensoitua tai tekijänoikeusvapaata laadukasta musiikkia löytyy netistä helposti monilta sivustoilta. Tsekkaa allaoleva linkkilista!
  • Koulun sisäisessä käytössä tekijänoikeuksiin liittyy tiettyjä vapauksia: Opetushallitus on hankkinut varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen kopiointiluvat, sisältäen muunteluoikeuden.
  • Kopiointiluvan avulla mainituissa oppilaitoksissa voi vapaasti esittää TV-ohjelmia Ylen kanavilta ja Yle Areenasta sekä MTV3:lta.
  • Muunteluoikeuden avulla esim. kirjoja, sarjakuvia ja valokuvia voi käyttää vapaasti omien teosten pohjana.
  • Koulutyöksi muunteluoikeuden avulla toteutettuja teoksia ei saa esittää koulun ulkopuolella.
  • Valmiin videon lopputeksteihin tulee lisätä käytettyjen ulkopuolisten teosten tekijätiedot sekä lisenssimerkintä.
  • Myös oma teos kannattaa aina lisensoida, jolloin kaikille on selvää, millä ehdoilla muut voivat sitä hyödyntää.

Creative Commons -lisenssit tiivistetysti

Lisenssi Selitys Lisätietoa
BY Nimeä / ByAttribution: Teosta saa kopioida ja tehdä siitä uusia versioita osaksi uutta teosta vain, jos tekijä mainitaan uuden teoksen yhteydessä. Creative Commons -sivusto
NC EiKaupallinen / NonCommercial: Teosta saa kopioida ja tehdä siitä uusia versioita osaksi uutta teosta vain, jos uusi teos ei ole kaupallinen. Creative Commons -sivusto
ND EiMuutoksia / NoDerivatives: Teosta saa kopioida osaksi uutta teosta, mutta siitä ei saa tehdä uusia, muokattuja versioita. Creative Commons -sivusto
SA JaaSamoin / ShareAlike: Teosta saa kopioida osaksi uutta teosta vain sillä ehdolla, että uusi teos julkaistaan samalla lisenssillä. Creative Commons -sivusto

Määrittele tästä teoksellesi sopiva lisenssi!

Rojaltivapaan musiikin linkkilista

Sivusto Kaupallinen käyttö? Lisenssi Mitä sivusto tarjoaa? Lisenssi-info
Incompetech OK CC-BY 3.0 Voit käyttää kaikkea sivuston musiikkia videoissasi, kunhan lopputeksteissä on mainittu artisti, kappaleen nimi ja lisenssi INFO
Freesound Riippuu biisistä/äänestä Eri CC-lisenssejä Tarjolla musiikkia ja ääniefektejä, tekijät määrittävät itse kunkin julkaisunsa lisenssin. Osaa voi käyttää myös kaupallisissa videoissa INFO
Audionautix OK CC-BY 4.0 Voit käyttää kaikkea sivuston musiikkia videoissasi, kunhan lopputeksteissä on mainittu vähintään ”Music from Audionautix.com” INFO
BenSound OK online-videoissa Krediittimerkintä Voit käyttää kaikkea sivuston musiikkia videoissasi, kunhan lopputeksteissä on mainittu ”Music <biisin nimi> from BenSound.com” INFO
Musopen OK Eri CC-lisenssejä Tämä sivusto tarjoaa todella laajan kattauksen klassista musiikkia (myös Beethovenilta, toisin kuin Patse tutoriaalin 2. osassa toteaa). Suurin osa musiikista on Public Domainia, jolloin lopputeksteihin ei ole pakko kirjata mitään musiikkiin liittyen. Kappaleista on tarjolla myös notaatio! INFO
Bump Foot EI CC-BY-NC 4.0 Omalaatuista tekno-, house-, ambient- ja IDM-musiikkia julkaiseva japanilainen yhteisö tarjoaa musiikkiaan vapaasti käytettäväksi epäkaupallisissa videoissa. Lopputeksteihin merkittävä biisin ja tekijän nimi sekä lisenssi INFO
dig.ccMixter Näissä OK Eri CC-lisenssejä Sivustolla on kaupalliseen (CC-BY) ja epäkaupalliseen (CC-BY-NC) käyttöön soveltuvia biisejä. Joka sivun oikeasta yläkulmasta löytyy tieto kyseisestä lisenssistä. Videon lopputeksteihin merkittävä biisin nimi, tekijä ja lisenssi INFO
YouTube Audio Library Riippuu biisistä ja vain YouTubessa Krediittimerkintä Rojaltivapaan musiikin kirjasto. Voit käyttää biisejä vain YouTubessa julkaistavissa videoissa INFO

Lisämateriaalit

Allaolevien linkkien takaa löydät lisää hyvää tietoa tekijänoikeuksista ja lupa-asioista.

Kopiraittila

Kopiraittila on Kopioston tuottama pelillinen oppimateriaali tekijänoikeuksien oppimiseen ja opettamiseen. Sivusto tarjoaa monipuolisesti eri kouluasteille suunnattuja ja ikätasoisesti muotoiltuja ohjeita, aineistoja ja pelejä tekijänoikeuksiin liittyen. Tarjolla on myös laajat erilliset materiaalit opettajien käyttöön.

Siirry sivustolle

Opettajan tekijänoikeussivusto

Sivusto kertoo tekijänoikeusasioista opetuksen ja opettajan näkökulmasta. Sivuston toteuttanut Tarmo Toikkanen tunnetaan Opettajan tekijänoikeusoppaan kirjoittajana. Hän on ollut tekijänoikeusasiantuntijana mukana myös tämän sivun Kaikki kuvaa -tekijänoikeustutoriaaleissa.

Siirry sivustolle

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus

Tekijänoikeuksien noudattamista valvova TTVK keskittyy sivuillaan tekijänoikeuksien ohella piratismiin. Mukana on myös jo parikymmentä vuotta toiminut palsta, jossa vastataan usein kysyttyihin kysymyksiin.

Siirry sivustolle

Käytännön opas valokuvaajan tekijänoikeudesta

Kattava opas (PDF) käsittelee valokuvaajan erilaisia oikeuksia sekä sopimus- ja lakiasioita perusteellisesti tapausesimerkkien avulla.

Tutustu oppaaseen

Tekijänoikeus.fi

Tekijänoikeus.fi-sivusto on kattava kokoelma tekijänoikeustietoutta netissä. Tarjolla on tekstipainotteista faktaa tekijänoikeuksista, oppimateriaaleja eri kouluasteille, tietovisa ja tekijöiden puheenvuoroja.

Siirry sivustolle

Creative Commons Suomi

Creative Commons -sivustolta löydät yksityiskohtaista tietoa CC-lisensseistä suomeksi.

Siirry sivustolle

Piraattitehdas

Piraattitehdas keskittyy siihen, kun kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Luvattomasti kopioitu sisältö loukkaa tekijänoikeuksia ja aiheuttaa mahdollisesti myös rahallisia menetyksiä ko. tekijälle. Uunituore sivusto tarjoaa paljon tietoa piratismista, tekijänoikeuksista ja lupa-asioista sekä monipuolisen ”usein kysytyt kysymykset” -osaston.

Siirry sivustolle

Tekijänoikeuksien ABC journalistille

Suomen freelancer-journalistien sivusto tarjoaa asiapitoisen tekstipaketin täyttä tavaraa journalistin näkökulmasta kirjoitettuna.

Siirry sivustolle

Ei kommentteja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>