Ilmoittautuminen Kaikki kuvaa -kilpailuun 2018

Oletko saanut oman kilpailuleffasi valmiiksi ja haluat lähettää sen kisaan? Mahtavaa, onneksi olkoon! Täytä ensin oheinen ilmoittautumislomake, sen jälkeen voit siirtyä Kelaamoon lähettämään valmiin elokuvatiedostosi. Halutessaan elokuvan voi myös postittaa meille.

Ennen elokuvan lähettämistä

Varmistathan ennen elokuvan lähettämistä, että elokuvasi on kilpailusääntöjen mukainen, etenkin että elokuvassasi ei ole käytetty tekijänoikeudella suojattua musiikkia (Huom! Et voi myöskään itse laulaa/soittaa tunnettua kappaletta) ja sinulla on kaikilta elokuvassasi esiintyviltä lupa lähettää elokuva sivustolle.

Netistä ainoastaan Incompetech.comista ladattu musiikki hyväksytään poikkeuksetta kilpailuelokuvissa. Jos haluat käyttää muuta netistä ladattua musiikkia, sinun on kysyttävä jokaiseen biisiin erikseen lupa kilpailun järjestäjältä. Itse tehty tai ystävältä/vanhemmalta tms. saatu musiikki käy myös, mikäli kukaan musiikin tekemiseen osallisista ei ole Teoston jäsen.

Tarkista myös, että elokuvan lopputeksteissä olet maininnut oikeassa järjestyksessä jokaisen käyttämäsi biisin nimen ja esittäjän, säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan. Incompetech.com-sivustolta ladattujen kappaleiden osalta kaikkiin tekijätietoihin kirjataan ”Kevin MacLeod”. Myös tässä tapauksessa kaikki käytetyt kappaleet on nimettävä esiintymisjärjestyksessä.

Lähettämällä elokuvasi Kaikki kuvaa -sivustolle luovutat tuotantoyhtiö Amazementille elokuvan esitys- ja levitysoikeudet. Amazement voi esittää sivustolle lähetettyjä elokuvia tai niiden osia Kaikki kuvaa –sivustolla, muilla hallinnoimillaan sivustoilla, eri tapahtumissa tai työpajoissa, markkinoinnissaan ja mainonnassaan. Amazementilla on myös oikeus siirtää tai myydä näitä oikeuksia eteenpäin kolmansille osapuolille. Huomioi, että elokuvat jäävät sivustolle katsottavaksi myös kilpailun jälkeen. Tämän lisäksi luovutat Koulukino ry:lle lähettämäsi elokuvan esitysoikeudet Kelaamo-palvelussa.

Elokuvan lähettäminen kilpailuun tapahtuu seuraavasti:

  • Täytä oheinen ilmoittautumislomake. Kun lomake on oikein täytetty ja olet painanut lähetä-nappia, sivu ilmoittaa lomake lähetettiin onnistuneesti.

Tämän jälkeen voit lähettää elokuvatiedoston meille joko sähköisesti tai postitse:

  1. SÄHKÖISESTI: Siirry sivun alalaidan ”Siirry Kelaamoon” -painikkeesta Kelaamon Kaikki kuvaa -sivulle, jossa voit lähettää elokuvatiedoston.
  2. POSTITSE: Lähetä elokuvatiedostosi muistitikulla tai DVD:llä (huom. tiedostona datalevyllä) allaolevaan osoitteeseen. Muistitikun tai DVD:n on saavuttava järjestäjille viimeistään viimeisen kilpailupäivän postissa.


Kaikki kuvaa -kilpailu 2018
AP Haglund Oy / Amazement
Fredrikinkatu 33 B, 3. krs
00120 Helsinki

HUOM. Ilman vastaanotettua ilmoittautumislomaketta elokuvasi ei ole mukana kilpailussa.

HUOM. Kuittaamme jokaisen vastaanotetun elokuvan sähköpostitse, kun elokuva on tarkastettu.

Ilmoittautuminen on päättynyt

Kaikki kuvaa -kilpailun 2018 kilpailuaika päättyi 29.3. klo 17:00. Lämmin kiitoksemme kaikille kilpailuelokuvan lähettäneille. Tarkastamme elokuvia yhä ja vahvistusviestin pitäisi tulla pitkäperjantain aikana. Jos et ole saanut viestiä, otathan yhteyttä: info [at] amazement.fi.

Kaikki kilpailuun lähetetyt, sääntöjen mukaiset elokuvat julkaistaan tällä sivustolla 20.4. Samalla selviää myös, mitkä elokuvat on valittu kilpailun finaaliin. Näiden elokuvien tekijät kutsutaan Helsingissä 19.5. järjestettävään Kaikki kuvaa -gaalaan, jossa ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa kaikki finalistit palkitaan.

20.4. tai pian sen jälkeen julkaistaan myös kilpailusta diskatut elokuvat, mikäli diskaamisen syy on ollut sellainen, että elokuvan voi silti julkaista (esim. myöhästynyt elokuva tai vääränpituinen elokuva). Jos diskatussa elokuvassa oli esim. tekijänoikeudella suojattua musiikkia tai elokuvatiedosto tai ilmoittautumislomake puuttui kokonaan, jää elokuva kokonaan julkaisematta.