GoatProDucks – Kiusaaminen ei kannata (1:01)

Elokuvassa kiusaajat saavat huonon numeron kokeesta ja kiusaavat älykkäämpää oppilasta.

Paikkakunta: Helsinki

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Lyhyt ja ytimekäs elokuva tärkeästä aiheesta. Käsikirjoituksessa olisi voitu mennä vielä vähän pidemmälle ja miettiä, että onko syy sille, että kiusaaminen ei kannata se, että siitä saa jälki-istuntoa? Vai voitaisiinko löytää joitain muita syitä esimerkiksi kiusatun tai kiusaajien näkökulmasta?

Tekijät:
Pietari Winberg, 12 (Kuvaaja)
Matias Ruhala, 12 (Näyttelijä)
Sampsa Siltala, 12 (Näyttelijä)
Luca Nord, 13 (Näyttelijä)
Kimmo Almehsen, 13 (Näyttelijä)
Niklas Palmu, 12 (Näyttelijä)

Kamera: iPhone 5

Ohjelmistot: iMovie

PiLaRi – Kuoleman bileet (2:43)

Kaksi tyttöä menevät tutkimaan hylättyä koulua, mutta he eivät tiedä mikä heitä odottaa…

Paikkakunta: Muhos

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kieltämättä yllätyksellinen käsikirjoitus. Heittäytyvää ja rohkeaa esiintymistä kautta linjan. Tanssikohtaus olisi tosin voinut olla hieman lyhyempi, mutta toisaalta perusteltua ajatellen uutta käännettä, jota ei enää osannut odottaa tulevaksi. Hyvä!

Tekijät:
Laura Suvala, 12 (Näyttelijä, puvustaja, kuvaaja)
Riina-Maija Mustonen, 12 (Ohjaaja, kuvaaja, näyttelijä)
Pihla Pakkanen, 12 (Näyttelijä, kuvaaja)

Kamera: iPad

Ohjelmistot: iMovie

Kaikki kuvaa -työpaja: Haarukka ja veitsi (5:08)

Koskettava kuvaus yksinäisen, syrjäytyneen huoltomiehen yhteiselosta epätodennäköisen kumppanin kanssa. Elokuva tehtiin tuotantoyhtiö Amazementin Kaikki kuvaa -työpajassa Helsingin Annantalolla marraskuussa 2015.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Jonas Vehanen (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Tuula Vehanen (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Patse Tuomikko (näyttelijä)

Kamera: Canon Legria HF R306

Ohjelmistot: Adobe Premiere Pro CS6

Kaikki kuvaa -työpaja: Salaperäinen maailma (4:39)

Ostettuaan voittavan arvan kolme kaverusta joutuvat taikaovesta salaperäiseen maailmaan, jossa he kohtaavat outoja ihmisiä. Mutta miten sieltä pääsee pois? Elokuva toteutettiin tuotantoyhtiö Amazementin järjestämässä Kaikki kuvaa -työpajassa Helsingin Annantalolla marraskuussa 2015.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Aino Henttonen (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Ilta Louhivuori (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Juulia Juvonen (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Ada Vuorinen (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Robin Norrby (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Jemiina Törnwall (käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)

Kamera: Canon Legria HF R306

Ohjelmistot: Adobe Premiere Pro CS6

Kaikki kuvaa -työpaja: Joku sen vei! (4:39)

Kaukosäädinvarkausepidemia jyllää Helsingissä, mutta poliisi ei tunnu saavan tapauksesta otetta. Lopulta kun joulupukinkin kaukosäädin viedään, on mysteeri pakko selvittää. Elokuva toteutettiin tuotantoyhtiö Amazementin järjestämässä Kaikki kuvaa -työpajassa Helsingin Annantalolla marraskuussa 2015.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Venla Vuorinen (näyttelijä, kuvaaja)
Dunja Saiyar (näyttelijä, kuvaaja)
Nikolas Laakso (näyttelijä, kuvaaja)
Selma Rémy (näyttelijä, kuvaaja)
Heljä Hauru (näyttelijä, kuvaaja)
Iida Kukkonen (näyttelijä, kuvaaja)

Kamera: Canon Legria HF R306

Ohjelmistot: Adobe Premiere Pro CS6

CHA Fakeblood – Dream (3:36)

Alissa-niminen tyttö näkee painajaista, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Vai onko?

VAROITUS! Elokuva sisältää voimakkaita kohtauksia eikä sovellu perheen pienimmille!

Paikkakunta: Hyvinkää

Tekijät:
Carola Flores, 15 (näyttelijä, kuvaaja, maskeeraaja)
Aada Raita-aho, 14 (näyttelijä, kuvaaja, ohjaaja)

Kamera: Canon EOS 1100D & Nikon Coolpix P530

Ohjelmistot: Magix Movie Edit Pro 2015

Ria – Temppuilua (1:29)

Elokuvassa kaksi tyttöä tekevät temppuja.

Paikkakunta: Lappeenranta

Tekijät:
Aksia Söderlund, 13 (kuvaaja, editoija)
Renata Söderlund, 11 (suunnittelu, temppuilu)
Idun Söderlund, 8 (temppuilu, suunnitelu)

Kamera: Samsung Galaxy Trend Plus

Ohjelmistot: 
Windows Liven elokuvatyökalu

Rosalma – Beating Heart (1:53)

Kappale kertoo tytöstä, joka on jätetty. Kappale kertoo hänen tunteistaan. DISKATTU: Elokuvatiedosto ei saapunut määräajassa ja julkaistaan vasta nyt, kilpailun jälkeen.

Paikkakunta: Mäntsälä

Tekijät:
Rosalma Inkinen, 13 (kappaleen säveltäjä, sanoittaja ja esittäjä, musiikkivideon suunnittelija ja lavastaja)
Raisa Muikku, 45 (tekninen avustaja)
Aleksi Mutru, 18 (lopullisen version editoija)
Tuomas Jauhiainen, n. 30 (kappaleen äänittäjä)

Kamera: Canon Ixus 220 HS

 

Vinolippis: Kesäräppi (2:38)

Kesäinen musiikkivideo.

Kaikki kuvaa -kilpailun 2015 esikarsintaraadin palaute:

Upea esiintyminen – nyt on asenne viimeisen päälle kunnossa! Tekninen toteutus on selkeä ja hyvin toimiva. Biisi ja video huokuvat puhdasta iloa, joka on upea nähdä. Hauskat riimit jaksavat nostaa hymyn huulille vielä useammankin katselukerran jälkeen. Still-kuvien käyttö taustalla on rohkea, tuore idea. Tässä on uskaliaasti seurattu valittua tyyliä.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Iida Räävi, 8 (biisintekijä, kuvaaja, editoija)
Ansa Ekman, 8 (biisintekijä, kuvaaja, editoija)
Helmi Ahlava, 8 (biisintekijä, kuvaaja, editoija)
Kerttu Heinonen, 8 (biisintekijä, kuvaaja, editoija)
Eevi Sommers, 8 (biisintekijä, kuvaaja, editoija)

Kamera: Sony HandyCam

Ohjelmistot: Sony Vegas Pro 12 ja Cubase

Craptacular Productions: Marketta (5:00)

Marketan, iäkkäämmän hienon leidin aivan tavallisesti alkanut päivä kääntyy koskettavaksi kamppailuksi uskollisen ystävän elämästä, kuolemasta ja myöhäisillan teehetkestä.

Kaikki kuvaa -kilpailun 2015 esikarsintaraadin palaute:

Tästä fiktiosarjan finalistista jää päällimmäiseksi mieleen upea puvustus ja lavastus. Lisäksi kuvaus ja leikkaus ovat ammattitasoa. Päähenkilö on hyvä hahmo, mutta toimisiko se vielä paremmin hiukan pienimuotoisemmalla, hienovaraisemmalla näyttelijäntyöllä? Hahmokavalkadi ovella on hauska – todella toimivaa sketsiviihdettä. Elokuva on onnistunut yhden läpän juttu, mutta se voisi toimia tällaisenaan hieman lyhyempänä paremmin, tai päinvastoin tarinassa voisi olla enemmän käänteitä.

Paikkakunta: Mikkeli

Tekijät:
Topias Uusiheimo, 14 (ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja)
Tatu Hämäläinen, 14 (näyttelijä, käsikirjoittaja)

Kamera: Canon EOS 600D + Rode Videomic + Zoom H1

Ohjelmistot: Adobe Premiere Pro CC, After Effects CC

Sivu 122 / 159
1120121122123124159