Ystävä suosittelee Saaralle uutta sovellusta. Saara lataa sovelluksen ja alkaa tekemään GRWM (Get Ready With ME) videoita, minkä seurauksena saa tätä kautta näkyvyyttä itselleen. Yhtenä päivänä Saara tekee liveä ja hänen pikkusiskonsa Siiri tulee kertomaan tärkeästä asiasta. Live jää päälle ja kaikki seuraajat kuulevat, että Siiriä kiusataan koulussa. Koulussa kiusaaja Helmi alkaa kiusaamaan enemmän kantelun vuoksi. Saara järjestää kiusaamisen vastaisen kampanjan ja mainostaa tätä livessä. Kampanja saa hyvän vastaanoton, mutta miten Helmi tähän suhtautuu?
Kilpailun pääteeman MEDIA huomioiminen elokuvassa: Elokuvassa on tuotu esille median hyviä ja huonoja puolia.
Mediassa voi vahingossa tai huomaamatta jakaa sellaisia asioita, mitä ei välttämättä haluaisi kaikille kertoa. Somessa on helppoa ja nopeaa ladata sisältöä ja siksi jokaisen meistä pitäisi olla tarkkana mitä siellä jakaa. Lisäksi huonoja puolia on, että median kautta voi tulla lisää kiusaamista.
Hyviä puolia on puolestaan se, että siellä voi tuoda esille myös kipeitä asioita mm. koulukiusaaminen. Tätä kautta voidaan lisätä ihmisten tietoisuutta asioista ja kontentilla voi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja asenteisiin. Ihmisten pitäisi saada olla omia itsejään somessa ja sen ulkopuolella.
Paikkakunta: Jyväskylä
Tekijät:
Lotta Valtonen, 12 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja)
Elsa Kivelä, 9 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja)
Helmi-Olivia Koskela, 11 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja)
Olivia Oksanen, 12 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja)
Elsa Haukka, 11 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja)
Jasmin Jokinen, 8 (näyttelijä, ohjaaja ja kuvaaja)
Ida Flyktman, 11 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja)
Siiri Jussila, 28 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja ja leikkaaja)
Kamera: Iphone 11
Leikkausohjelma: iMovie ja CapCut
Ei kommentteja