Musiikkivideo kertoo 6.luokkalaisen elämästä esimerkkiviikon avulla.
Paikkakunta: Hartola
Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:
Video imaisee välittömästi mukaansa itämaisella tvistillä höystetyn soundin tahdissa. Kappaleen tarinaan on helppo samaistua, vaikka katsojan omista kouluvuosista olisikin kerennyt vierähtämään jo useampikin vuosi.
Aina ei ole välttämättä paras ratkaisu se, että kappaleen sanat ovat täysin yhteneviä kuvissa näkyviin tapahtumiin, mutta tässä videossa se ratkaisu toimii hyvin. Kuvat ovat kauttaaltaan hyvin suunniteltuja ja sopivan mittaisia. Kertosäkeen toistaminen jokaisen päivän jälkeen on myös toimiva, ja se jääkin hyvin mieleen.
Kaikki esiintyjät ovat varsin luontevia ja uskottavia. Seuraavaa videota odotellessa.
Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):
Biisin sanat ovat hauskat ja tunnistettavat jokaiselle, joka on, tai on joskus ollut koululainen. Kultahileen putoaminen paperille videon alussa on hyvä idea ja herättää katsojan kiinnostuksen. Biisi alkaa hienolla itämaisvaikutteisella melodialla ja on muutenkin tarttuva.
Kaikki nuoret esiintyvät hyvin kameran edessä. Sekä musiikin sanoissa että videon kuvissa toistuu kertosäkeen aikana hauskasti koululaisen puuduttavan samanlaisena toistuva arki. Hauska yksityiskohta on, että nukkumaanmenoaika on aina 0:01, oli sitten arki tai viikonloppu. Leikkauksessa on hyvä musiikkiin sopiva rytmi.
Videossa kuvat näyttävät aina täsmälleen saman asian kuin minkä sanat kertovat. Tässä videossa se ei minua haitannut, mutta yleensä kuvassa kannattaa aina näyttää jotain muuta kuin mitä puheessa kerrotaan. Kuvalla kannattaa luoda puheeseen uusia ulottuvuuksia, eikä vain toistaa samaa asiaa.
Useissa videon kuvissa nuorten takana näkyi seinä, mikä teki kuvista kaksiulotteisen näköisiä. Tällaisia kuvia olivat esimerkiksi koulukirjojen luku pyöreän pöydän ääressä. Heti, kun kuvassa oli syvyyttä, kuten kuvassa, jossa tyttö istuu käytävällä, kuvasta tuli kiinnostavamman näköinen. Yleissääntönä näyttelijän taustalla kannattaa aina olla tilaa. Jo se, että taustalla näkyy nurkka, eikä suora seinä, tekee kuvasta paremman. Kuvatessa kannattaa huomioida, että myös tausta on kiinnostava ja ilmaiseva. Luokassa istumisiin olisi voinut laittaa useampia oppilaita istumaan niin, että osa olisi istunut etualalla ja osa heidän takanaan. Kun ihmisiä on kuvassa etu- ja taka-alalla, kuvasta tulee kolmiulotteisempi. Yläkulmasta kuvattu kuva, joka kulki eteenpäin näyttäen oppilaiden koulukirjoja oli hyvä, koska tässä kuvassa oli liikettä ja kuvakulman vaihdos toi videoon vaihtelua.
Olitte hyvin onnistuneet lavastamaan koulutilat kodin näköisiksi. Mikäli olisi ollut mahdollista, olisi ollut vielä parempi, jos olisitte oikeasti voineet kuvata jonkun kotona. Silloin video olisi ollut vielä uskottavampi. Koulu on kuvauspaikkana aika rajaava, joten aina on hyvä, jos videoon saa useampia paikkoja.
Jatkakaa omien videoiden tekemistä, ja kokeilkaa seuraavaksi vaikka oman fiktiivisen lyhytelokuvan tekemistä. Kokeilkaa seuraavassa elokuvassanne jättää kertova puhe kokonaan pois ja luottakaa siihen, että saatte kerrottua tarinanne toiminnan, kuvien ja leikkauksen keinoin. Voitte myös itse äänittää ääniä tai etsiä niitä netistä ja leikata ääniä kuviin ja luoda siten omia äänimaailmoja. Musiikkia osaattekin jo hyvin tehdä.
Onnea tuleville elokuvillenne ja musiikkivideoillenne!
Tekijät:
Juha Anttila, 12 (kuvaaja, editoija, laulaja, suunnittelija)
Jaagup Eks, 13 (suunnittelija)
Edith Heinonen, 12 (esiintyjä, suunnittelija, kuvaaja)
Miranda Honkanen, 12 (suunnittelija, kuvaaja)
Miisa Honkapää, 13 (suunnittelija, esiintyjä, editoija)
Minja-Sofia Hölttä, 12 (laulaja, suunnittelija, esiintyjä)
Kekko Kemppi, 13 (suunnittelija)
Marco Korpela, 12 (laulaja, kuvaaja, suunnittelija)
Jutta Kuosma, 13 (esiintyjä, suunnittelija, kuvaaja, editoija)
Eetu Kyyhkynen, 13 (esiintyjä, suunnittelija, editoija)
Ville Laitinen, 12 (esiintyjä, suunnittelija, editoija)
Taru Lång, 12 (suunnittelija)
Sara Nieminen, 12 (laulaja, suunnittelija)
Hugo Olkkonen, 12 (suunnittelija)
Eetu Parkkinen, 12 (kuvaaja, suunnittelija)
Kielo Peltola, 12 (editoija, suunnittelija, kuvaaja, esiintyjä)
Iiro Peltonen, 12 (kuvaaja, suunnittelija)
Eemil Porvari, 13 (editoija, suunnittelija, kuvausassistentti)
Jenni Tarhonen, 13 (esiintyjä, editoija, suunnittelija)
Kamera: iPad
Ohjelmistot: iMovie
3 kommenttia