Värikkäät veikot – Laita eteenpäin (4:59)

Teini-ikäisen Timotein mieliala kohenee, kun hänen elämäänsä sisältyy enemmän kiltteyttä.

Miten elokuva käsittelee mielenterveyttä:Elokuvan sanoma on, että yleinen kiltteys, sekä muita kohtaan että muilta itseä kohtaan, on hyödyllistä mielenterveydelle. Esimerkiksi elokuvan alussa nähdään päähenkilö huoneessaan koulutöiden musertamana, mutta elokuvan lopussa, toistuvien kilttien tekojen tehtyä hahmoon vaikutuksen, päähenkilöllä on enemmän jaksamista koulutöiden hoitamiselle ja päähenkilö osaa tunnistaa, milloin on kuluttanut energiavarastonsa loppuun, ja menee nukkumaan.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Alex Anttila, 18 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, puvustaja/maskeeraaja, muu avustaja)
Erik Huuto, 17 (näyttelijä, ohjaaja, kuvaaja, äänittäjä, äänisuunnittelija, leikkaaja, käsikirjoittaja, muu avustaja)
Aaro Koskinen, 16 (näyttelijä, äänittäjä, muu avustaja)
Nico Kuusanmäki, 16 (näyttelijä, muu avustaja)
Aaro Palmu, 16 (näyttelijä, muu avustaja)
Tarmo Sorsa, 17 (näyttelijä, muu avustaja)
Sirpa Karisalmi
Edith Levander
Oskar Niidu
Mateusz Szura
Tatu Kärki
Anniina Marttinen
Sebastian Miettinen
Siiri Ovaska
Arsenyi Sergeenko
Netta Petäys

Kamera: Nikon D3300

Leikkausohjelma: DaVinci Resolve

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

1 kommentti

  • :) kirjoitti:
    15.04.2022 06:22 Kommentoi

    Mahtava. Varsinkin tv:n katselu kohtaus omaan silmään näytti tosi hyvältä, mahtavasti suunniteltu valotus yms. Hyvä idea elokuvalle, tosi hyvää työtä.

Vastaa kirjoittajalle :) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>