MS Productions – Airbus A320-sarjan lentokoneet (4:55)

Tämä dokumentti kertoo yhdestä ilmailuhistorian menestyneimmästä lentokonesarjasta.

Paikkakunta: Merimasku

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella informatiivinen ja poikkeuksellisen ammattimaisesti toteutettu dokumentti!
Kerronnan ja esiintymisen tyyli on todella miellyttävää katsoa ja kuunnella. Rauhallinen ja tasainen ote antaa luotettavan kuvan kerrotusta asiasta, sekä myös dokumentaristista itsestään. Erittäin ammattimaista on myös se, että spiikkejä on tehty eri paikoissa ja ne ovat tunnelmaltaan erilaisia. Tulevissa tuotannoissa kannattaa tosin harkita lisävalaisun käyttöä, sillä jos kuvan tausta on kuvauskohdetta kirkkaampi, niin silloin kohde saattaa jäädä liian tummaksi, kuten muutamissa sisällä tehdyissä spiikeissä meinasi käydä.
Kuvat olivat vaihtelevia ja varsin kauniita, ja kameran operointia kannattaa harjoitella vielä lisää, jotta panoroinnit, tilttaukset ja zoomaukset tulevat entistä jouhevammiksi ja miellyttävämmiksi katsoa.
Hyvä ratkaisu oli myös käyttää musiikkia elokuvan alussa ja lopussa, mutta ”pyhittää” informatiivinen osio pelkästään kertojalle.
Todellakin hatun noston arvoinen suoritus yhden miehen tuotannoksi.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (dokumenttiohjaaja Anna Korhonen):

Airbus 320-sarjan lentokoneet –elokuvassa Mikael Salminen on toiminut käsikirjoittajana, ohjaajana, leikkaajana, tuottajana ja lisäksi säveltänyt elokuvan musiikin. Varsinainen yhden miehen elokuva ja kerta kaikkiaan hieno suoritus! Tekijä on selvästi hyvin perehtynyt aiheeseensa ja elokuva onkin erittäin asiapitoinen, siinä kerrotaan Airbus 320-sarjan lentokoneiden kehityksestä ja erityispiirteistä. Elokuvan muoto on reportaasimainen ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa. Reportaasimaista vaikutelmaa lisää reportterihahmo, joka kertoo koneista erilaisissa lentokenttäympäristöissä. Reportteri kertojana on erinomainen idea. Reportteri tulee lähelle katsojaa ja tuo tiivistä tietoainesta helpommin omaksuttavaksi. Reportterin perusteellisuus tuo elokuvaan myös hiukan huumoria.
Elokuvan alku on tehokas. Kuvat lentokoneen lähestymisestä, laskeutumisesta ja nopeutettuna esitetystä purkamisesta luovat jännitettä, jopa hieman mahtipontista tunnelmaa ja virittävät katsojan aiheeseen. Tämän jälkeen reportteri kuljettaa katsojaa tutustumaan Airbus 320-sarjan koneiden ominaisuuksiin ja historiaan. Näitä osuuksia on kuvitettu valokuvilla, grafiikalla ja paikoin elävällä kuvalla.
Tekijä on osannut myös luovasti käyttää tietokoneen ja leikkausohjelman mahdollisuuksia esimerkiksi tavassa, jolla eri tekstityyppejä on käytetty. Hyvä ratkaisu on myös se miten wingletin ja sparkletin välistä eroa on havainnollistettu jaetussa kuvassa. Erityisesti maallikolle tällaisesta konkreettisudesta on paljon iloa.
Elokuvassa kiinnittää huomiota huolellisuus, jolla se on toteutettu. Kaikkia yksityiskohtia on ajateltu. Spiikit etenevät sujuvasti ja niitä on harjoiteltu. Vernissan Minun elokuvani -tapahtumassa Mikael kertoi jopa hankkineensa mikrofonin ja prompterin elokuvan tekemistä varten. On myös ihailtavaa miten tekijä on kuvannut omat osuutensa ja ”ohjannut” itseään.
Grafiikassa, joka esittelee konetyyppien yleisyyttä, on mainittu lähde. Myös musiikin käyttö on hyvin perusteltua. Musiikkia käytetään jo mainitun alkujakson alla, samoin lopun kuvissa, jossa lentokone lähtee nousuun ja katoaa kaukaisuuteen.
Tämä elokuva on kuin loppuun saakka hiottu esitelmä. Mikael kertoikin lähteneensä tekemään elokuvaansa aihe ja asia tiukasti edellä. Erinomainen, hyvin tehty, ajateltu ja perusteellinen työ.
Onnea tuleviin projekteihin!

Tekijät:
Mikael Salminen, 14 vuotta (Tuotanto, ohjaus, käsikirjoitus, editointi, musiikki ja kuvaus)

Kamera: Sony HDR-PJ 620
Ohjelmistot: Final Cut Pro X

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

2 kommenttia

  • 3llasweeti3 kirjoitti:
    04.05.2016 06:36 Kommentoi

    Hyvä video!

  • Empa kirjoitti:
    20.05.2016 04:44 Kommentoi

    Ammattimainen, selkeä ja aiheeseen selvästi pureuduttu! 🙂 Hyvä hyvä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>