Yläasteen animoijat: Ala-asteen aatelisto (3:10)

Joonatanin kännykkä hajoaa, joten sille on järjestettävä hautajaiset.

Paikkakunta: Kurikka

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella taitavaa jälkeä kaikilta osa-alueiltaan. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota erittäin kekseliääseen ja monipuoliseen huumoriin. Tällä sarjalla on varsin hyvät edellytykset nousta huomattavasti laajemmankin yleisön tietouteen.
Käsikirjoitus on todellisen tuntuinen ja auttaa samalla katsojiaan ymmärtämään nykynuorison elämää huomattavasti paremmin. Elokuvan visualisointi on selkeän omaleimaista, vaikkakin hahmot muistuttavat ainakin etäisesti Pasila-sarjan henkilöitä. Äänimaailma on ehjä ja silläkin on osattu tehdä huumoria, kuten sirkkojen siritys hautajaiskohtauksessa. Kannattaa ehkä kiinnittää vähän enemmin huomiota hahmojen suun liikkeisiin, jotta ne osuisivat paremmin puheen kanssa yhteen, niin taso nousisi entisestään.
Animointitekniikka ja elokuvakerronta on otettu kaiken kaikkiaan hyvin haltuun, joten jäämme erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan tulevia jaksoja.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Kari Juusonen):

Elokuvassa käsitellään kännykän hajoamiseen liittyviä kipeitä tuntoja. Tyylilajina on samankaltainen limited-animaatio kuin Pasilassa tai South Parkissa.
Tässä elokuvassa on hauskinta se, että kyse on leffasta jonka ohjaaja ja muut tekijät ovat tehneet ikätovereilleen. Mukana ei ole minkäänlaista ”kasvatuksellista” tai ”opettavaista” kulmaa, leffa on tehty huvin vuoksi ja sen voi katsoa huvikseen.
Yksi elokuvakouluissa opetettavista periaatteista on, että elokuvia pitää tehdä aiheista joista tietää jotain. Tässä elokuvassa tuntuu että tekijät ovat ikään kuin elokuvan henkilöiden tasalla, eivät katso heitä ylä- tai alaviistoon tai moralisoi. Kännykkä voi olla kenen tahansa tärkein omaisuus, ja tästä riippuvuudesta tämä leffa kertoo.
Replikointi kuulostaa luontevalta ja on äänitetty huolella, kaikesta saa selvän. Animaatio toimii tyylilajin puitteissa hyvin, tällä tyylillä ei ole ideanakaan mitenkään briljeerata hahmoanimaation suhteen. Yksi huomio hahmojen suun animoinnista tekee mieli esittää: tässä tyylissä suut animoidaan useimmiten suoraan suun muodosta toiseen tapahtu, siis ilman minkäänlaisia tietokoneen tai animaattorin tekemiä välivaiheita. Huulet ja suu liikkuvat puhuttaessa niin nopeasti ettei niiden liikettä ehdi nähdä, lisäksi ääni näyttää olevan paremmin synkassa kun liikkeet ovat teräviä. Toisaalta tästäkin animaatiotyylistä voi kehittää ihan oman tyylilajinsa, ehkä se on ollut ajatuksenakin?
Myös enemmän kuvasuunnitteluun ja ohjaukseen liittyvät pari kommenttia tekijöille mietintään: Alussa olisi ollut avuksi jos olisin nähnyt hajoavan kännykän ja sen omistajan kerran samassa kuvassa, nyt ei ole ihan päivänselvää missä kännykkä on suhteessa alaspäin tuijottavaan poikaan. Voidaan kysyä tarvitseeko sen päivänselvää ollakaan, johon vastaisin: jos tarkoituksena ei ole saada yleisöä miettimään asiaa, on parasta valita selkein tapa. Kun kännykkäkuvassa ei näy pojan kättä sitä pitelemässä tai pojan lähikuvassa kännykkää alareunassa saattaa ajatus harhautua.
Toinen tilanne joka voisi olla selkeämpikin on pojan myöhemmin saaman lahjakännykän putoaminen. Tutkin kuvia ja uskoakseni tilanne olisi selkeämpi jos kännykkä ehtisi pudota pidemmän matkaa laajassa kuvassa, ja hidastusefektikin alkaisi jo laajan kuvan puolella. Tällaisenaan on mahdollista missata kokonaan miksi kännykkä putosi. Ja taas voidaan kysyä kuinka selvää tämän pitäisi olla, ja vastata: jos sen ei tarvitse olla epäselvää, tee siitä mahdollisimman selvää.
Erityismaininta hienoista lopputeksteistä, harvoin näkee noin onnistunutta layoutia, paljon parempi kuin tekstin tuottaminen tietokoneella – ja kiva kontrasti kuvien sulketulle viivalle ja tasaisille väripinnoille.
Ala-asteen aatelisto on kokonaisuutena tekijöiltään hieno saavutus! Toivottavasti näitä koululaiselämää syväluotaavia teoksia on tulossa lisääkin, tässä on kulttisuosikin ainekset kasassa. Loistokasta jatkoa animaatioelokuvan parissa!

Tekijät:
Sampsa Silander, 13 (Ohjaus, käsikirjoitus, animointi, leikkaus, näyttely, grafiikka.)
Valtteri Blommendahl, 13 (näyttely)
Silja Silander, 13 (näyttely)
Fiia Isoaho, 13 (näyttely)
Riku Länsikallio, 14 (näyttely)
Konsta Silander, 18 (dialogiäänitys)

Animointi: Anime Studio Pro 11

Ohjelmistot: Sony Vegas Pro 12

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

1 kommentti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>