Team MJT – Tupakko (3:04)

Elokuva kertoo tupakan haittavaikutuksista harrastusten parissa, ja tupakan haitoista yleensä.

Paikkakunta: Uurainen

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Hyvä ja asiallisen uskottava käsikirjoitus. Esiintyjät hoitivat roolinsa ja kaikki oleellinen näkyi kuvissa, mutta elokuvassa olisi voinut käyttää enemmän erilaisia kuvakokoja ja leikkauksia, joten siihen kannattaa kiinnittää tulevaisuudessa huomiota.

Tekijät:
Tommi Laitinen, 16 (Näyttely)
Matti Saviranta, 16 (Näyttely)
Juho Kalenius, 16 (Videon editointi)

Kamera: Canon

Ohjelmistot: iMovie

Ananas – Harjoittelija (4:58)

Rahat ovat loppu, joten tarvitaan töitä. Elokuva kertoo rahansa tuhlanneesta nuoresta naisesta, joka tarvitsee töitä. Työharjoittelut eivät menekään aivan putkeen ja jäljelle jää kysymys: kuinka naiselle käy?

Paikkakunta: Ylöjärvi

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Erittäin hauska ja onnistunut käsikirjoitus Buster Keatonin ja Charlie Chaplinin hengessä! Musiikin valinta, sekä mustavalkoisuus olivat erinomaisesti onnistuneita. Ajoittain vähän hassut kuvien rajaukset istuivat myös hyvin valittuun tyylilajiin. Näyttelijät onnistuivat myös hyvin ja varsinkin pääosan esittäjälle Vilma Jaloselle erittäin suuret kiitokset ja onnittelut hienosta ja luonnollisesta esiintymisestä! Jatkakaa samaa rataa!

Tekijät:
Vilma Jalonen, 12 (Näyttelijä)
Lumi Jecu, 12 (Näyttelijä)
Venla Seittenranta, 12 (Näyttelijä)
Siiri Ojala, 12 (Näyttelijä, kuvaaja, editoija)

Kamera: Canon EOS 550D

Ohjelmistot: iMovie

VEPE – Parempi ilman (2:56)

Parempi ilman -lyhytelokuva kertoo nuoresta tytöstä, jonka tupakoinnin aloittaminen vaikuttaa negatiivisesti hänen elämäänsä. Vuoden kuluttua hän haluaa tehdä muutoksen parempaan.

Paikkakunta: Forssa

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Hyvin realistinen käsikirjoitus ja asiallisella otteella kuvattu ja toteutettu. Kelpaisi hyvin suoraan opetusvideoksi kouluihin. Hienoa jälkeä!

Tekijät:
Elisa Juhala, 16 (Näyttelijä, editoija)
Ella Nuikka, 16 (kuvaaja, äänitys, editointi)
Piia Meriläinen, 17 (Kuvaaja)
Veera Vuoristo, 16 (näyttelijä (1 kohtaus))

Kamera: Canon EOS 5D ja 6D

Ohjelmistot: Adobe Premiere

Dank Memes – Pete parkouraa (2:25)

Humoristisesti toteutettu ”parkourvideo”, jossa ilveillään humoristisella otteella nykyisille extreme ja ”Duudsoni-videoille”.

Paikkakunta: Kajaani

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Erittäin hauskaa ja heittäytyvää näyttelijäntyötä! Elokuvan käsikirjoitus tosin alkoi jo vähän toistaa itseään, mutta loppu oli kyllä kieltämättä aika yllättävä. Suosittelemme jatkamaan etenkin sketsiviihteen parissa.

Tekijät:
Joni Heikkinen, 12 (Päähenkilö näyttelijä)
Kasperi Heikkinen, 12 (Sivunäyttelijä)
Joona Haataja, 12 (Kameramies)

Kamera: iPad

Ohjelmistot: iMovie

Urheiluhullut – Urheiluhullut (4:27)

Elokuva kertoo innokaista oppilaista urheilukoulussa. Oppilaat aikovat osallistua koulun omiin urheilukilpailuihin, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti.

Paikkakunta: Muhos

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kiva seurata monipuolista harrastuneisuutta ja liikunnan riemua. Valitettavasti käsikirjoitus ei ollut täysin loppuun asti hiottu ja vähän jäi epäselväksi elokuvan juoni, joten siihen kannattaa panostaa ensi kerralla vähän enemmin. Musiikkia oli käytetty onnistuneesti kautta linjan.

Tekijät:
Jonna Lämpsä, 12 (ohjaaja/kuvaaja)
Inkeri Kylmänen, 12 (puvustaja/maskeeraaja)
Laura Paakkola, 12 (näyttelijä)
Siiri Kaukola, 12 (näyttelijä)
Heidi Keränen, 12 (näyttelijä)
Otso Räisänen, 12 (näyttelijä)
Oskari Taskila, 12, (näyttelijä)
Tuomas Keränen,12, (näyttelijä)

Kamera: iPad

Ohjelmistot: iMovie

RobErt Company – Pieni partiovaellus (4:51)

Kaksi sudenpentua lähtee yli-innokkaan partiojohtajansa kanssa metsäretkelle, mutta ovatko kokeneen johtajan partioasenne ja -taidot kuitenkaan täydelliset?

Paikkakunta: Espoo

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Hyvän mielen elokuva, jossa erittäin hauskat hahmot sekä kekseliäitä yksityiskohtia ja tapahtumia. Valitettavasti kaikista repliikeistä ei aina saanut kunnolla selvää, mutta se ei kokonaisuuden hahmottamista haitannut. Todella hyvää ja rohkeaa näyttelemistä. Kuvaus oli jouhevaa ja kokonaisuus oli todella miellyttävä. Hyvä!

Tekijät:
Roope Tervonen, 12 (partionjohtaja Raimo, ohjaus, käsikirjoitus)
Eero Sahlberg, 12 (partiolainen Petteri, editointi, tuottaja, käsikirjoitus)
Lyydia Tervonen, 8 (partiolainen Aino, käsikirjoitus, luova suunnittelija)

Kamera: Sony [hdr-as15]

Ohjelmistot: Pinnacle Studio 19 Ultimate

Camtastic – Miksi juuri minä (04:48)

Mirella on koulukiusattu. Yksi kiusaajista eli Sanni ei kuitenkaan halua kiusata ketään mutta ei uskalla sanoa vastaan kun vasta myöhemmin…

Paikkakunta: Espoo

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Tärkeästä aiheesta tehdyssä elokuvassa on käytetty hyvin erilaisia kuvia ja kohtauksia. Käsikirjoitus on valitettavan todentuntuinen. Musiikkia käyttämällä elokuvaan saisi helposti vielä entistäkin enemmin tunnetta. Näyttelijät ovat varsin luonnollisia ja uskottavia. Hieno oma lopputekstimusiikki!

Tekijät:
Fredrika Angervuori, 14 (Kiusaaja 1, käsikirjoittaj ja ohjaaja)
Iisa Vilander, 9 (Sanni, käsikirjoittaja)
Petra Billington, 10 (Kiusaaja 2)
Helmi Heino, 8 (Mirella)
Nikki Bossi, 9 (Äiti)
Paloma Pentikäinen, 9 (Kuvaaja)

Kamera: iPhone 6

Ohjelmistot: Splice

Maailmanparhaat – Friends (1:00)

Elikkäs soitimme taustamusiikin koulumme soittoluokassa käyttäen pianoa,nokkahuilua,kellopeliä,marakasseja, ja kitaraa.

Paikkakunta: Hyvinkää

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kaunis ja hyvän mielen musiikkivideo, joka soveltuu mihin tahansa aikaan ja paikkaan.

Tekijät:
Valma Töyrylä, 12 (Tanssija,soittaja,suunnittelia)
Sara Laiho, 12 (Tanssija,soittaja,suunnittelia)
Fanny Arolainen, 13 (Kuvaaja)
Valpuri Mäkinen, 12 (Ohjaaja)

Kamera: Puhelin

Ohjelmistot: Viva video

Tahmatassut – Savuverho (1:56)

Kertomus tytöstä ja unelmasta joka voi tuhoutua sekunneissa.

Paikkakunta: Forssa

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Hienosti rakennettu viipyilevä tunnelma ja miljöö. Käsikirjoitus on varsin hyvä ja tarina on ehjä sekä uskottava. Kuva ja ääni ovat myös hyvää tasoa, joten kokonaisuudesta jäi todella positiivinen tunne. Hyvä!

Tekijät:
Anton Satamo, 17 (Kuvaus, Editointi, ideointi)
Moona Mäntyvaara, 17 (Ideointi, Näyttelijä, avustaja)
Peppiina Varjo, 17 (Näyttelijä, ideointi, avustaja)
Iida Halme, 16 (Roudaaja)

Kamera: Canon EOS 6D

Ohjelmistot: Adobe premiere pro cc ja adobe after effects cc

SAMS production – Vanessa ja kännykkäzombit (4:34)

Rikkaan perheen pienellä tytöllä Vanessalla on synttärit, mutta kaikki vaan pelaa puhelimilla.

Paikkakunta: Mikkeli

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Elokuvasta päällimmäisenä jää mieleen varsin pirteästi esiintyvä pikkutyttö, tosin kaikki roolihahmot ovat varsin luontevia ja hauskoja. Tarina etenee myös varsin sujuvasti, eikä lopun käännettä ihan helposti arvaa. Valitettavasti loppukuvassa tytön silmät rajautuvat pois.

Tekijät:
Seren D., 10 (näyttelijä, leikkaaja)
Armine Z., 13 (näyttelijä, käsikirjoittaja)
Snork Zengil, 11 (näyttelijä, kuvaaja)
Maral Zengil, 12 (näyttelijä, äänitys)

Kamera: Puhelimien kamerat

Ohjelmistot: iMovie

Sivu 21 / 22
119202122