MS Productions – Airbus A320-sarjan lentokoneet (4:55)

Tämä dokumentti kertoo yhdestä ilmailuhistorian menestyneimmästä lentokonesarjasta.

Paikkakunta: Merimasku

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella informatiivinen ja poikkeuksellisen ammattimaisesti toteutettu dokumentti!
Kerronnan ja esiintymisen tyyli on todella miellyttävää katsoa ja kuunnella. Rauhallinen ja tasainen ote antaa luotettavan kuvan kerrotusta asiasta, sekä myös dokumentaristista itsestään. Erittäin ammattimaista on myös se, että spiikkejä on tehty eri paikoissa ja ne ovat tunnelmaltaan erilaisia. Tulevissa tuotannoissa kannattaa tosin harkita lisävalaisun käyttöä, sillä jos kuvan tausta on kuvauskohdetta kirkkaampi, niin silloin kohde saattaa jäädä liian tummaksi, kuten muutamissa sisällä tehdyissä spiikeissä meinasi käydä.
Kuvat olivat vaihtelevia ja varsin kauniita, ja kameran operointia kannattaa harjoitella vielä lisää, jotta panoroinnit, tilttaukset ja zoomaukset tulevat entistä jouhevammiksi ja miellyttävämmiksi katsoa.
Hyvä ratkaisu oli myös käyttää musiikkia elokuvan alussa ja lopussa, mutta ”pyhittää” informatiivinen osio pelkästään kertojalle.
Todellakin hatun noston arvoinen suoritus yhden miehen tuotannoksi.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (dokumenttiohjaaja Anna Korhonen):

Airbus 320-sarjan lentokoneet –elokuvassa Mikael Salminen on toiminut käsikirjoittajana, ohjaajana, leikkaajana, tuottajana ja lisäksi säveltänyt elokuvan musiikin. Varsinainen yhden miehen elokuva ja kerta kaikkiaan hieno suoritus! Tekijä on selvästi hyvin perehtynyt aiheeseensa ja elokuva onkin erittäin asiapitoinen, siinä kerrotaan Airbus 320-sarjan lentokoneiden kehityksestä ja erityispiirteistä. Elokuvan muoto on reportaasimainen ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa. Reportaasimaista vaikutelmaa lisää reportterihahmo, joka kertoo koneista erilaisissa lentokenttäympäristöissä. Reportteri kertojana on erinomainen idea. Reportteri tulee lähelle katsojaa ja tuo tiivistä tietoainesta helpommin omaksuttavaksi. Reportterin perusteellisuus tuo elokuvaan myös hiukan huumoria.
Elokuvan alku on tehokas. Kuvat lentokoneen lähestymisestä, laskeutumisesta ja nopeutettuna esitetystä purkamisesta luovat jännitettä, jopa hieman mahtipontista tunnelmaa ja virittävät katsojan aiheeseen. Tämän jälkeen reportteri kuljettaa katsojaa tutustumaan Airbus 320-sarjan koneiden ominaisuuksiin ja historiaan. Näitä osuuksia on kuvitettu valokuvilla, grafiikalla ja paikoin elävällä kuvalla.
Tekijä on osannut myös luovasti käyttää tietokoneen ja leikkausohjelman mahdollisuuksia esimerkiksi tavassa, jolla eri tekstityyppejä on käytetty. Hyvä ratkaisu on myös se miten wingletin ja sparkletin välistä eroa on havainnollistettu jaetussa kuvassa. Erityisesti maallikolle tällaisesta konkreettisudesta on paljon iloa.
Elokuvassa kiinnittää huomiota huolellisuus, jolla se on toteutettu. Kaikkia yksityiskohtia on ajateltu. Spiikit etenevät sujuvasti ja niitä on harjoiteltu. Vernissan Minun elokuvani -tapahtumassa Mikael kertoi jopa hankkineensa mikrofonin ja prompterin elokuvan tekemistä varten. On myös ihailtavaa miten tekijä on kuvannut omat osuutensa ja ”ohjannut” itseään.
Grafiikassa, joka esittelee konetyyppien yleisyyttä, on mainittu lähde. Myös musiikin käyttö on hyvin perusteltua. Musiikkia käytetään jo mainitun alkujakson alla, samoin lopun kuvissa, jossa lentokone lähtee nousuun ja katoaa kaukaisuuteen.
Tämä elokuva on kuin loppuun saakka hiottu esitelmä. Mikael kertoikin lähteneensä tekemään elokuvaansa aihe ja asia tiukasti edellä. Erinomainen, hyvin tehty, ajateltu ja perusteellinen työ.
Onnea tuleviin projekteihin!

Tekijät:
Mikael Salminen, 14 vuotta (Tuotanto, ohjaus, käsikirjoitus, editointi, musiikki ja kuvaus)

Kamera: Sony HDR-PJ 620
Ohjelmistot: Final Cut Pro X

Trivia Productions – Unen merkitys (2:42)

Humoristinen dokumentti unen tärkeydestä ja siitä, kuinka nukkuminen vaikuttaa kehoomme ja mieleemme.

Paikkakunta: Mäntsälä

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Sketsinomainen dokumentti tärkeästä ja meitä kaikkia koskettavasta aiheesta etenee todella hyvin. Kertoja on todella luonteva sekä taitava ja energisellä olemuksellaan kuljettaa katsojat hyvin läpi elokuvan.
Valitettavasti elokuvan äänenlaatu on huonohko elokuvan muihin osa-alueisiin verrattuna, joten siihen kannattaa kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
Kuvaus on kautta linjan miellyttävää, ja vaikkakin lähes kaikki kohtaukset olivat yhdellä kuvalla tehtyjä, niin se sopii hyvin juuri tähän kyseiseen tyylilajiin, joten tiheämpi leikkaaminen olisi saattanut aiheuttaa rauhattoman tunnelman. Tulevissa tuotannoissa kannattaa tosin kiinnittää huomiota siihen, ettei muita kuvausryhmän jäseniä näy kuvassa edes heijastumissa peileistä tai ikkunoista, niin kuin keittiössä kuvatussa kohtauksessa valitettavasti oli päässyt käymään.
Kokonaisuudessaan hyvää jälkeä!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuva oli todella hauska ja eteni sujuvasti. Kertoja esiintyi eloisasti ja rohkeasti. Suosittelenkin kertojalle esiintymisharrastuksen jatkamista. Kertojan puhe oli myös hyvin kirjoitettu.
Olitte käyttäneet kekseliäästi erilaisia keinoja kuvittamaan kertojan puhetta, kuten koepaperia, aurinkolaseja, ruokia, mustavalkoista kuvaa ja animaatioita. Puheen kekseliäs kuvitus teki elokuvasta kiinnostavan ja sai sanoman jäämään paremmin mieleen. Animaatiokuvat olivat hauskoja ja niiden ilmestymisessä oli hyvä rytmi. Elokuvassa kerrottiin, että unet ovat vertauskuvia omasta elämästämme. Olisitteko keksineet jonkin visuaalisen keinon ilmentämään sitä? Vaikka jonkin pienen animaatiopätkän? Se oli mielestäni puheen kiinnostavin kohta.
Elokuvan alussa kuvissa oli hyvää liikettä, kuten kertojan kävely käytävällä ja juoksulenkkeily tiellä. Käytävä ja tie kertojan takana toivat kuviin hyvää syvyyttä. Kuvassa, jossa kertoja istuu ruokapöydän ääressä, seinä taustalla teki kuvasta vähän kaksiulotteisen näköisen. Tähänkin kuvaan olisi voinut hakea kiinnostavampaa taustaa. Videopelaamisessa ja sängyllä istumisessa kuvakulmat toimivat. Ikkuna sängyn vieressä toi hienolla tavalla valoa ja tilaa kuvaan. Lähikuva lopussa peiton alta oli hieno.
Kertojan puheesta sai muuten hyvin selvää, mutta ensimmäisessä kuvassa käytävällä ääni kaikui häiritsevästi. Laajat halli- ja käytävätilat eivät äänen kannalta olekaan parhaita kuvauspaikkoja. Se kannattaa ottaa huomioon omia elokuvia tehtäessä. Musiikkia oli käytetty elokuvassa hyvissä kohdissa.
Elokuva oli sopivan mittainen ja loppui ytimekkäästi verhojen sulkeutumiseen. Loppukommentti ötököiden syömisestä oli hauska ja sai elokuvan jäämään mieleen.
Elokuva oli kaikin puolin hyvin toteutettu faktapohjainen tietoisku, ja sellaisena se toimi erittäin hyvin. Koska osaatte toteuttaa näin hyvin ja hauskasti tällaisen tietoisku-dokumentin, suosittelen, että kokeilisitte seuraavaksi toiminnallisemman dokumentin tekoa. Voitte esimerkiksi seurata jotain henkilöä ja hänen toimintaansa.
Pyrkikää seuraavaksi kertomaan tarinaanne toiminnalla ja kuvilla, turvautumatta kertovaan puheeseen. Katsoja haluaa aina mieluummin nähdä ja ajatella itse kuin kuulla jonkun sanovan hänelle, mitä hänen pitää ajatella. Heti, jos elokuvassa ei kerrota katsojille vain faktoja, vaan elokuvassa on jotain ristiriitaa tai se käsittelee kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta, on tekijöillä mahdollisuus rakentaa elokuvaan lisää ulottuvuuksia ja elokuva voi herättää katsojissa kysymyksiä ja monenlaisia tunteita. Voitte lähteä suunnittelemaan elokuvaa miettimällä, mitkä aiheet teitä itseänne elämässä mietityttävät ja mikä on teille tärkeää.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Oona Willman, 15 (Näyttelijä, kuvaaja, editoija, käsikirjoittaja)
Alisa Röyttä, 16 (Näyttelijä, käsikirjoittaja)
Laura Kärkkäinen, 15 (Näyttelijä, käsikirjoittaja)
Pinja T., 15 (Näyttelijä, kuvaaja, käsikirjoittaja)
Ella Kugler, 15 (Ohjaaja)

Kamera: Canon EOS 600D

Ohjelmistot: iMovie

Yläasteen animoijat: Ala-asteen aatelisto (3:10)

Joonatanin kännykkä hajoaa, joten sille on järjestettävä hautajaiset.

Paikkakunta: Kurikka

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella taitavaa jälkeä kaikilta osa-alueiltaan. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota erittäin kekseliääseen ja monipuoliseen huumoriin. Tällä sarjalla on varsin hyvät edellytykset nousta huomattavasti laajemmankin yleisön tietouteen.
Käsikirjoitus on todellisen tuntuinen ja auttaa samalla katsojiaan ymmärtämään nykynuorison elämää huomattavasti paremmin. Elokuvan visualisointi on selkeän omaleimaista, vaikkakin hahmot muistuttavat ainakin etäisesti Pasila-sarjan henkilöitä. Äänimaailma on ehjä ja silläkin on osattu tehdä huumoria, kuten sirkkojen siritys hautajaiskohtauksessa. Kannattaa ehkä kiinnittää vähän enemmin huomiota hahmojen suun liikkeisiin, jotta ne osuisivat paremmin puheen kanssa yhteen, niin taso nousisi entisestään.
Animointitekniikka ja elokuvakerronta on otettu kaiken kaikkiaan hyvin haltuun, joten jäämme erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan tulevia jaksoja.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Kari Juusonen):

Elokuvassa käsitellään kännykän hajoamiseen liittyviä kipeitä tuntoja. Tyylilajina on samankaltainen limited-animaatio kuin Pasilassa tai South Parkissa.
Tässä elokuvassa on hauskinta se, että kyse on leffasta jonka ohjaaja ja muut tekijät ovat tehneet ikätovereilleen. Mukana ei ole minkäänlaista ”kasvatuksellista” tai ”opettavaista” kulmaa, leffa on tehty huvin vuoksi ja sen voi katsoa huvikseen.
Yksi elokuvakouluissa opetettavista periaatteista on, että elokuvia pitää tehdä aiheista joista tietää jotain. Tässä elokuvassa tuntuu että tekijät ovat ikään kuin elokuvan henkilöiden tasalla, eivät katso heitä ylä- tai alaviistoon tai moralisoi. Kännykkä voi olla kenen tahansa tärkein omaisuus, ja tästä riippuvuudesta tämä leffa kertoo.
Replikointi kuulostaa luontevalta ja on äänitetty huolella, kaikesta saa selvän. Animaatio toimii tyylilajin puitteissa hyvin, tällä tyylillä ei ole ideanakaan mitenkään briljeerata hahmoanimaation suhteen. Yksi huomio hahmojen suun animoinnista tekee mieli esittää: tässä tyylissä suut animoidaan useimmiten suoraan suun muodosta toiseen tapahtu, siis ilman minkäänlaisia tietokoneen tai animaattorin tekemiä välivaiheita. Huulet ja suu liikkuvat puhuttaessa niin nopeasti ettei niiden liikettä ehdi nähdä, lisäksi ääni näyttää olevan paremmin synkassa kun liikkeet ovat teräviä. Toisaalta tästäkin animaatiotyylistä voi kehittää ihan oman tyylilajinsa, ehkä se on ollut ajatuksenakin?
Myös enemmän kuvasuunnitteluun ja ohjaukseen liittyvät pari kommenttia tekijöille mietintään: Alussa olisi ollut avuksi jos olisin nähnyt hajoavan kännykän ja sen omistajan kerran samassa kuvassa, nyt ei ole ihan päivänselvää missä kännykkä on suhteessa alaspäin tuijottavaan poikaan. Voidaan kysyä tarvitseeko sen päivänselvää ollakaan, johon vastaisin: jos tarkoituksena ei ole saada yleisöä miettimään asiaa, on parasta valita selkein tapa. Kun kännykkäkuvassa ei näy pojan kättä sitä pitelemässä tai pojan lähikuvassa kännykkää alareunassa saattaa ajatus harhautua.
Toinen tilanne joka voisi olla selkeämpikin on pojan myöhemmin saaman lahjakännykän putoaminen. Tutkin kuvia ja uskoakseni tilanne olisi selkeämpi jos kännykkä ehtisi pudota pidemmän matkaa laajassa kuvassa, ja hidastusefektikin alkaisi jo laajan kuvan puolella. Tällaisenaan on mahdollista missata kokonaan miksi kännykkä putosi. Ja taas voidaan kysyä kuinka selvää tämän pitäisi olla, ja vastata: jos sen ei tarvitse olla epäselvää, tee siitä mahdollisimman selvää.
Erityismaininta hienoista lopputeksteistä, harvoin näkee noin onnistunutta layoutia, paljon parempi kuin tekstin tuottaminen tietokoneella – ja kiva kontrasti kuvien sulketulle viivalle ja tasaisille väripinnoille.
Ala-asteen aatelisto on kokonaisuutena tekijöiltään hieno saavutus! Toivottavasti näitä koululaiselämää syväluotaavia teoksia on tulossa lisääkin, tässä on kulttisuosikin ainekset kasassa. Loistokasta jatkoa animaatioelokuvan parissa!

Tekijät:
Sampsa Silander, 13 (Ohjaus, käsikirjoitus, animointi, leikkaus, näyttely, grafiikka.)
Valtteri Blommendahl, 13 (näyttely)
Silja Silander, 13 (näyttely)
Fiia Isoaho, 13 (näyttely)
Riku Länsikallio, 14 (näyttely)
Konsta Silander, 18 (dialogiäänitys)

Animointi: Anime Studio Pro 11

Ohjelmistot: Sony Vegas Pro 12

OKO-films – Uni todeksi (5:00)

Eräänä aamuna Marko huomaa uniensa käyvän toteen. Kaikki ei kuitenkaan suju ongelmitta painajaisen yllättäessä.

Paikkakunta: Helsinki

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella taidokkaasti toteutettu elokuva mielenkiintoisella ja erittäin omaperäisellä käsikirjoituksella.
Harvoin näkee näin hienoa aloitusta elokuvalle, sillä tämä imaisee mukaansa heti ensi hetkestä lähtien. Juoni etenee sujuvasti ja yhtään turhaa kuvaa ei elokuvassa ole. Kuvat ovat todella hyvin mietittyjä ja kameran operointi ammattimaista. Kuvallisten erikoistehosteiden ja editoinnin hallinta on myös poikkeuksellisen taitavaa.
Valitettavasti varsinkin Helsinkiä tuntemattomalle saattaa jäädä hiukan epäselväksi koko kartan idea, sillä sitä ei ehkä esitellä tarpeeksi selvästi. Joillekin katsojille ne saattavat vain olla papereita lattialla. (toivottavasti ei näin kuitenkaan käynyt)
Myös elokuvan äänimaailma musiikkeineen on todella hyvää, suorastaan ammattilaistasoa. Koko paketti kerrassaan hieno näyttelijää myöten!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuvassa on kekseliäs ja omaperäinen tarina. Pidin siitä, että outoja tapahtumia ei selitelty mitenkään. Lopetus oli hauska ja ytimekäs.
Elokuvan alku, jossa poika juoksee metsässä, oli hienosti kuvattu ja leikattu. Toteutus näytti aivan ”oikealta” elokuvalta. Pojan ilmassa juoksemisesta kuljettiin sujuvasti sisälle lahjapaketin avaamiseen. Erityisesti sisätilan unijaksossa oli persoonallista kerrontaa. Leijuvat kuvat ja unen logiikalla kulkeva leikkaus loivat onnistuneesti univaikutelman.
Kaikki erikoistehosteet, kuten pojan juoksu ilmassa, varjo kastelemassa papereita ja veden kaato talon päälle, olivat todella hienosti tehtyjä. Oli hauskan yksinkertainen idea, että musta varjo muuttuu kepillä lyötäessä mustaksi kankaaksi.
Elokuvassa oli hyvää vauhtia ja leikkaus oli todella sujuvaa. Lopulta ei enää pysynyt kärryillä, mikä oli unta ja mikä totta, mutta se vain sopi elokuvaan. Pidin siitä, miten rohkeasti elokuvassa leikattiin paikasta ja kohtauksesta toiseen. Siirtymissä oli hienoja kuvallisia ratkaisuja. Yhä uusien unitavaroiden ilmestyminen pöydälle oli hauska leikkauksellinen ratkaisu.
Se, että kännykkä on ilmestynyt pojan kaappiin unesta, eikä ole ollut siellä ennen unta, ei tule kuvasta selville, vaan olette joutuneet turvautumaan selittävään puheeseen. Selittelevät repliikit ovat aina tylsiä. Katsojasta on aina kiinnostavampaa nähdä asia ja oivaltaa se itse. Tähän ensimmäiseen heräämiskohtaukseen olisi kannattanut pysähtyä ja keksiä kuvallisia ja toiminnallisia keinoja kertoa selkeästi se, että esine on siirtynyt unesta oikeaan maailmaan. Jokin muu esine kuin kännykkä olisi ehkä ollut parempi, koska muuten katsoja luulee vain, että uni on muistikuva siitä, miten poika sai eilen kännykän ja laittoi sen kaappiin. Esine olisi voinut olla jotain erikoisempaa (iso tukku seteleitä?) ja unen poika olisi voinut laittaa esineen erikoisempaan paikkaan. Kuvassa olisi myös kannattanut näyttää selkeämmin pojan hämmästys, kun hän herää ja löytää esineen unen paikasta. Sitten se, että poika päättää nukahtaa, jotta saa unesta lisää tavaroita, olisi kannattanut myös kertoa ilman ajatusääntä. Esimerkiksi niin, että äiti huutaa poikaa aamiaiselle, koska on kiire kouluun. Poika aikoo lähteä, mutta katsoo esinettä ja paneutuukin esinettä puristaen takaisin makuulle.
Nyt jokainen kohtaus oli sen verran vauhdikas, että elokuvasta tuli vähän tasarytminen. Vaikka tekisi toimintaelokuvaa, kannattaa leikkauksessa käyttää myös rytmin vaihdoksia, hitaita kohtia ja pysähdyksiä, silloin toiminnasta tulee kiinnostavampaa. Varsinkin kohtauksissa, jossa päähenkilö oivaltaa jotain ja tekee päätöksen, kuten alussa ja siinä kun hän päättää estää talon tuhoutumisen, kannattaa pysähtyä, jotta katsojalla on aikaa oivaltaa, mitä päähenkilö ajattelee. Kuvien ja leikkauksen ei ole tarkoitus kertoa vain siitä, mitä tapahtuu, vaan ennen kaikkea siitä, mitä henkilöt tuntevat ja ajattelevat. Pitäkää tämä mielessä seuraavassa elokuvassanne. Miettikää, miten kerrotte kuvallisilla ratkaisuilla henkilön tunteista ja ratkaisuista, jotta teidän ei tarvitse enää jälkiäänittää henkilölle selittävää ajatuspuhetta.
Teillä on selvästi persoonallisia ideoita, sekä taitoa ja kekseliäisyyttä toteuttaa ideoitanne. Jatkakaa ehdottomasti omien elokuvien tekemistä!

Tekijät:
Kauri Pälsi, 14 (Kuvaaja, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja)
Oliver Watson, 14 (Näyttelijä, käsikirjoittaja)

Kamera: Canon 5d mark 2

Ohjelmistot: Hitfilm 4 pro

Team Tekotaiteellisuus – Koukussa (2:12)

Nuorelle addiktio on vaaraksi, oli kyseessä sitten tupakka tai… joku ihan muu.

Paikkakunta: Tampere

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Jokaista kuvaa ja ääntä myöten todella hieno elokuva höystettynä nerokkaalla käsikirjoituksella. Erittäin kekseliästä rinnastaa addiktiot toisiinsa, koska siitähän tupakoinnissa loppujen lopuksi on kyse. Elokuvan alku herättää välittömästi mielenkiinnon, että mitä, onko tää totta. Mutta uskon, että myös katsojat, jotka eivät tiedä elokuvan liittyvän tupakanvastaiseen kilpailuun, ymmärtävät viestin hyvin.
Harmaansävyinen kuvaus ja leikkaus on ehdottomasti tämän vuoden kisan eliittiä blurrattuine nurkkineen. Elokuva on visuaalisesti todella kaunis ja itse tehty kaunis pianomusiikki tukee komeaa kuvaa hyvin ja istuu yksiin päähenkilön mielentilan kanssa.
Tarinan päähenkilö on ikäisekseen erittäin luonteva ja uskottava näyttelijä. LOISTAVAA! Jatkakaa samaa rataa!

Tekijät:
Janne Lähteenmäki, 18 (Kuvaus, editointi, ohjaus, näyttelijäntyö)
Neea Lumiaho, 17 (Näyttelijäntyö)
Alisa Nolte, 17 (Kuvaus, suunnittelu, näyttelijäntyö)
Meri-Juulia Pihlaja, 17 (Musiikin säveltäminen)

Kamera: Canon 650D/Nikon XXX

Ohjelmistot: Adobe premiere elements 12

Antmedia: Tieturvaa (2:03)

Animaatio kertoo vaaratilanteista liikenteessä, silloin kun ollaan ajattelemattomia ja piittaamattomia: pienet valinnat ratkaisevat!

Paikkakunta: Rovaniemi

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Erittäin hienosti tehty vaha-animaatio, monilta osa-alueiltaan lähes ammattilaistasoa. Nuket ovat todella hyvin mietittyjä ja toteutettuja lippiksiä, sekä autonpesijämiehen lyhyttä paitaa myöten. Myös lavasteet ovat toimivat ja liikkuvat pilvet ja koulun kello luovat aitouden tunnelmaa.
Elokuvan tarinat ja opetukset ovat erittäin tärkeitä ja aina ajankohtaisia, joten kuten jo sanottu, niin tämä video kelpaisi tällaisenaan liikenneviraston mainosvideoksi.
Äänimaailmaan on myös kiinnitetty huomiota ja se onkin erittäin hyvin onnistunut. Kuvat ovat monipuolisia ja hyvin rakennettu. Kirsikkana kakun päällä on kuvan meneminen epätarkaksi miehen juodessa (ilmeisesti) alkoholia.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Kari Juusonen):

Elokuvassa muistutetaan autoilun vaaroista vaha-animaation keinoin.
Tieturvaa on animoitu hienosti, kaikki toiminta on selkeää ja laajassakin kuvakoossa hahmojen fiilikset välittyvät. Erityismaininta vesiefekteistä auton pesemisen yhteydessä ja autokuski hypystä autoonsa heti viinapullon särkemisen jälkeen, molemmissa tapauksissa on ilo katsoa ihan vaan animaatioliikettä sinänsä.
Elokuvan maailma on hauskalla tavalla kompakti, ikäänkuin pieni idyllinen kylä jossa kaikki olisi kunnossa – jos yksi avoautollaan töhöttävä pölvästi vaan saisi kuria kaahaamiselleen.
Elokuvan alussa kaikki on kunnossa, joku köröttelee rauhallista vauhtia koulun ohi autollaan, pilvet liukuvat taivaalla. Vaikka vaikuttaa siltä ettei mitään tapahdu, on tämäkin tärkeä osa lopullista elokuvaa. Jotta idyllin voi rikkoa täytyy se ensin rakentaa. On kummallista miten pienillä merkeillä hurjastelijasta rakentuu vähän itseään täynnä oleva hahmo, avoauto, iso rannekello ja outo laine tukassa riittävät jo siihen että suhtaudun häneen varauksella. Ja jatkossa nähdäänkin että äijä on törppö.
Elokuvan rytmi on hyvä ja leikkaus osoittaa samaa hyvää rytmitajua joka tekee animaatiosta hauskaa seurattavaa. Tässä on lyhyt animaatio jossa silmä lepää, näin valmista animaatiota harvoin näkee. Onnittelut tekijöille!

Tekijät:
Antti Nuorti, 13 (Käsikirjoitus, hahmot, ohjaus , editointi)
Nico Heikkilä, 13 (Animointi, editointi)
Iiro Pitkänen, 13 (Animointi, editointi)

Kamera: iPad

Ohjelmistot: Dragon

TiPi Studio – Mikä tekee tamperelaiset onnellisiksi? (2:49)

Dokumentissa selvitetään tamperelaisilta itseltään, mikä heidät tekee onnellisiksi.

Paikkakunta: Tampere

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Tämä dokumentti tekee ainakin katsojansa onnellisiksi heti alusta alkaen. Kauniilla ja havainnollisilla kuvilla kaupungilta, sekä autenttisten haastateltavien iloisilla kasvoilla ja pienillä sanoilla on saatu hyvin välitettyä katsojille se ajatus ja tunnelma, että kauneus on katsojan silmissä.
Koko elokuvan ajan soiva kaunis kitaramusiikki luo eteerisen tunnelman ja tuntuu kuin siirtyisi hetkeksi johonkin toiseen aikaan ja paikkaan, missä ei ole ollenkaan negatiivisia asioita. Vaikkakin elokuva oli myös visuaalisesti kaunis, niin kannattaa myös harjoitella lisää kameran operointia ja kuvan sommittelua, niin tulevista tuotannoista tulee vielä kauniimpia.
Dokumentaristien oma persoona välittyy elokuvasta poikkeuksellisen hyvin. Jatkakaa ehdottomasti elokuvien tekemistä!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuvassa oli hienon rauhallinen rytmi. Olitte selvästi onnistuneet luomaan haastattelutilanteeseen rennon ja lämpimän tunnelman, koska haastateltavat esiintyivät ja puhuivat luonnollisen ja vilpittömän oloisesti. Heidän puheitaan oli ilo kuunnella. Kaunis musiikki sopi elokuvaan.
Elokuvan alkukuva oli hyvä ja elokuvassa oli monia hyviä kuvanrajauksia, kuten alkukuvan jälkeinen laajakuva kadunkulmasta. Siinä kuvassa oli hyvää syvyyttä. Oli hyvä, että haastateltujen takana oli tilaa. Heti, kun yhden miehen takana oli seinä, oli kuva tylsemmän ja ahtaamman näköinen. Haastateltujen takana näkyi hyvin eri paikkoja Tampereesta. Mikäli aikaa vain olisi ollut riittävästi, olisi erilaisia paikkoja voinut etsiä vieläkin enemmän. Kaikki haastattelukuvat olisi kannattanut rajata niin, että myös tausta olisi ollut aina mahdollisimman ilmaiseva ja kertonut Tampereen eri puolista. Kaiken kaikkiaan kuvaus oli kuitenkin onnistunutta ja kaunista.
Elokuva oli todella hyvin leikattu. Välikuvina haastattelujen välissä oli joitakin todella hienoja ja oivaltavia havaintoja ympäristöstä, kuten kuva koskessa pyörivästä pallosta ja kuva mainoksesta, johon oli piirretty sydän. Rakkauslukko-kuva sopi hyvin ”rakkaani läheisyys” -kommentin jälkeen. Oli hyvä, että osa puheesta kuului välikuvien päällä. Elokuvaan tuli vaihtelua, kun jokaista kommenttia ei näytetty kasvokuvassa. ”Arjen pienet koukerot”-kommentti sopi hauskasti kuvaan koskessa pyörivästä pallosta. Oli kuitenkin hyvä, että jokainen välikuva ei kommentoinut suoraan ihmisten puhetta.
Lopun kuvat ihmisten katseista olivat hienoja. Kavereistaan puhuneen tytön kaveritkin tulivat mukavasti lopussa näkyviin. Hiljaiset kasvokuvat antoivat katsojalle aikaa katsoa rauhassa haastateltuja ja ajatella omaa onnellisuuttaan.
Elokuva sai minut hymyilemään ja liikuttumaan ja muistamaan, että elämähän on mukavaa.
Kiitos hienosta elokuvasta, jatkakaa omien elokuvien tekemistä!

Tekijät:
Pinja Sormunen, 15 (Kuvaus ja editointi)
Tiina Kurkioja, 15 (Haastatteleminen)

Kamera: Canon EOS 700D

Ohjelmistot: Pinnacle studio 16 ultimate

Klani productions – Tien päällä (2:04)

Eero on juuri ylittänyt Suomen rajan, mukanaan iso lasti nuuskaa. Tilanne alkaa näyttää kuitenkin vakavalta, kun jokin auto seuraa häntä.

Paikkakunta: Lieto

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Elokuvassa on onnistuttu luomaan täydellinen tilanne, jossa katsojan mielenkiinto saadaan pysymään valppaana ja pulssi kiihtymään. Hyvä esimerkki siitä, että mainioon lyhytelokuvaan riittää yksi hyvin tehty kohtaus, sekä siitä, että hyvällä näyttelijän työllä, äänimaailmalla ja kuvauksella (eli lyhyesti sanottuna hyvällä ohjauksella) saadaan luotua tunnelma, että takana oleva auto uhkaa päähenkilöämme, vaikka ”todellisuudessa” sehän saattoi vaan olla satunnainen autoilija.
Näyttelijät ovat vähäeleisyydessään todella uskottavia ja dialogi antaa katsojille juuri tarvittavan verran informaatiota. Elokuvan äänimaailma on todella taidokkaasti rakennettu. Alun ja lopun ”siritysäänet” vievät katsojan jonnekin mystiseen ja jännittävään todellisuuteen. Ajamisen äänet lopun jarrutuksineen on rakennettu hyvin. Kokonaisuudessaan erittäin hienoa jälkeä!

Tekijät:
Verneri Kankaanpää, 16 (Käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus)
Riku Savolainen, 17 (Pääosa näyttelijä)
Veeti Eskola, 16 (Valaisu)

Kamera: Canon 750D

Ohjelmistot: Adobe Premiere CC

Sixpack Production – Erakko (4:57)

Heidi on eksynyt laskettelurinteiltä ja löytää metsän rauhaan muuttaneen Erkin. Mitä tapahtuu, kun kaksi täysin erilaista ihmistä kohtaavat?

Paikkakunta: Sastamala

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kokonaisuudessaan erittäin ehjä ja kokonainen elokuva. Elokuva tuntui paljon lyhyemmältä kuin se oikeasti on, joten se kertoo jo sen, että elokuva tempaa mukaansa.
Erittäin kauniita, hyvin sommiteltuja ja tunnelmallisia kuvia kautta linjan, mutta ensi kerralla kannattaa kiinnittää huomiota kuvasuuntiin/katseen suuntiin, sillä valitettavasti useamman kerran henkilöiden puhuessa keskenään mökissä he näyttivät puhuvan vääriin suuntiin suhteessa toisiinsa.
Musiikki kuljettaa tarinaa kauniisti eteenpäin, kuitenkaan olematta päälleliimatun oloista. Näyttelijänsuoritukset olivat todella rauhallisen hyvät. Näyttelijät luottivat dialogin voimaan, eivätkä ruvenneet liikaa ”värittämään” puheitaan ylimääräisillä liikkeillä eikä eleillä. Replikointi oli myös aidon oloista. Elokuvan lopusta jäi todella toiveikas ja ehkä myös vähän odotuksiakin herättävä tunnelma.
Toivottavasti tekijät jatkavat elokuvien tekemistä.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuvan tarina on koskettava ja sopivan kokoinen suhteessa elokuvan kestoon. Näyttelijät näyttelevät todella hyvin, aidosti ja rohkeasti sortumatta yhtään ylinäyttelemiseen.
Elokuva alkaa tehokkaasti. Valokuva ja kynttilä luovat heti mielikuvan menetyksestä ja tytön ontuminen herättää kiinnostuksen, mitä tälle on tapahtunut. Puvustuksella kerrotaan hienosti henkilöistä. Erkin vaatteet ovat synkän mustia, kun taas Heidin vaatteet ovat iloisen värikkäitä. Maskeeraus on Erkin nokijuovia myöten hieno ja muistikuvassa on hyvät epookkivaatteet. Kaunis musiikki sopii elokuvaan. Musiikki luo tunnelmaa, mutta ei nouse liikaa esille.
Sisällä Erkin asunnossa on hieno hämyisä valo. Sen jälkeen, kun Heidi tulee sisälle Erkin asuntoon, pysytellään tiiviissä lähikuvissa. Olisin halunnut nähdä erakon asunnon, sillä asunnon sisustuksella olisi voinut kertoa paljon henkilöstä. Elokuvaa tehdessä kannattaa muistaa aina esitellä paikat samoin kuin ihmisetkin, koska paikat kertovat ihmisistä, jotka niissä asuvat ja ympäristöllä luodaan kohtaukselle tunnelmaa. Heidin tultua sisälle, toiminta pysähtyy paikoilleen ja kaikki asiat Heidin ja Erkin välillä kerrotaan repliikeissä. Yleissääntönä asiat kannattaa mieluummin näyttää ja antaa katsojan oivaltaa itse näkemänsä sen sijaan, että henkilöt istuvat ja kertovat ääneen mitä tuntevat ja ajattelevat. Aina kannattaa miettiä, miten voisi käyttää kaikkia elokuvan keinoja, kuten näyttelijöiden toimintaa, rekvisiittaa, kuvakulmia ja leikkausta asian kertomiseen. Henkilöt kannattaa laittaa liikkumaan tilassa ja tekemään jotain, koska toiminta kertoo ihmisestä paljon. Kun laitatte henkilöt liikkumaan tilassa, saatte luotua kuvasta kolmiulotteisen näköisen. Hyvä toiminta elokuvassanne oli se, että Erkki auttaa hoivaamaan Heidin jalkaa. Tämä kertoi heti, että äreydestään huolimatta Erkki on hyväsydäminen ihminen.
Katsojalle ei myöskään pidä heti kertoa kaikkea, vaan katsojaa kannattaa pitää jännityksessä, kuten teitte hienosti alussa, kun henkilöt esiteltiin. Kiinnostuksen Erkin menneisyyteen olisi voinut herättää esimerkiksi niin, että Heidi kaataa vahingossa Erkin valokuvan ja Erkki hermostuu ja laittaa huolellisesti kuvan takaisin. Heidi kysyy, kuka kuvassa on, mutta Erkki ei heti halua kertoa. Erkin tarinasta olisi voinut osan puheesta jättää pois ja antaa muistikuvan kertoa tarina puheen sijaan. Kuvat ja näyttelijän hyvä näytteleminen nimittäin olisivat kertoneet vaimon lähtemisen ilman puhettakin.
Ikkunan läpi kuvattu kuva Heidistä ja Erkistä nauramassa lämpimässä kynttilän valossa oli hieno. Heti, kun minulle annettiin mahdollisuus oivaltaa itse, kuvan kautta, että heidän välilleen kehittyy yhteys, kohtaus sai minut liikuttumaan. Näyttelijöiden ilmaisu ja lämmin valo kertoivat kuvassa enemmän kuin sanat.
Lopussa on hyvä, että Erkki lähtee mökistään Heidin kanssa ulos. Erkin toiminta kertoi, että Heidi on saanut hänet muuttumaan. Olisi ollut hienoa, jos olisitte saaneet korvattua suuren osan selittävistä loppurepliikeistä joillain toiminnallisilla ja kuvallisilla ratkaisuilla.
Osaatte selvästi keksiä hyviä tarinoita, näytellä hienosti ja rakentaa koskettavia henkilöitä ja hyviä tunnelmia. Suosittelen, että seuraavassa elokuvassanne jätätte kaiken puheen pois ja keskitytte kertomaan tarinaa toiminnalla, kuvilla, lavastuksella, rekvisiitalla, leikkauksella ja äänillä. Silloin saatte paremmin käytettyä kekseliäisyyttänne ja kerronnasta tulee vielä kiinnostavampaa.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Onni Vesa, 15 (Käsikirjoittaminen, ohjaaminen, kuvaaminen, puvustus, editointi yms)
Anniina Lod, 16 (Ikä 15 elokuvaa kuvattaessa) (Käsikirjoittaminen, ohjaaminen, avustaminen, puvustus, näytteleminen)
Veera Huhtala, 15 (Avustaminen, valot, kuvaaminen)
Maris Jors, 15 (Maskeeraus)
Tanja Pelamo, 16 (Ikä 15 elokuvaa kuvattaessa) (Näytteleminen)
Aleksanteri Vilppala, 15 (Näytteleminen)

Kamera: Sony järjestelmäkamera ja Canon järjestelmäkamera

Ohjelmistot: Windows Movie Maker ja Pinnacle studio 18

Huikkaan BFF – Talvikivaa (1:15)

Sisarusten hiihtoa, lumilautailun ensi kokeiluja sekä iltapulkkailua

Paikkakunta: Tampere

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti kuvattu elokuva. Elokuvan tarina ja kuvaus etenevät hyvässä yhteisrytmissä aamusta iltaan heti ensimmäisestä kuvasta lähtien. Elokuvan lyhyt kesto ei katsomiskokemusta heikennä, vaan kaikki tarpeellinen informaatio ja tunnelma saadaan välitettyä katsojille hyvin.
Tunnelmallinen ja taidokas itse tehty musiikki kuljettaa katsojansa hetkeksi talviseen ihmemaailmaan, jossa voi kokeilla ja tehdä kaikenlaista kivaa. Musiikki osuu hyvin yhteen kauniiden ja rauhallisten kuvien kanssa, jolloin ne tukevat toinen toisiaan.
Lopun kiitosteksti nuottipaperilla kruunaa tämän taideteoksen. Hyvä!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Video oli hyvin kuvattu ja leikattu. Erilaiset talviharrastukset tulivat monipuolisesti esiteltyä. Video sai minutkin innostumaan hiihtämisestä, mäenlaskusta ja lumesta.
Oli hyvä, ettei videossa ollut yhtään puhetta, vaan talviharrastukset esiteltiin kuvien, leikkauksen ja toiminnan kautta. Se teki videosta vauhdikkaan ja kiinnostavan.
Kuvakulmat olivat hyvin valittuja ja todella hienoja. Video alkoi tehokkaasti lähikuvalla suksisiteiden kiinnittämisestä. Tällä alkukuvalla päästiin ytimekkäästi aiheeseen. Sen jälkeinen kuva, joka lähtee suksista ja nousee poispäin hiihtävään tyttöön, on hieno. Suksimäenlaskussa on hyvä alakulmakuva. Oli mukavaa, että kamera myös liikkui välillä, kuten kuvassa, jossa kuva kulkee alas rinnetta lautailijan perässä. Olette hyvin ottaneet huomioon valon ja varjojen käytön kuvissa. Alun hiihtokuvassa varjot luovat maahan graafisia viivoja. Laajassa rinnekuvassa oli kaunis vastavalo. Tämä kuva olisi ollut paljon tylsempi, jos se olisi kuvattu myötävalossa, eli jos aurinko olisi ollut kameran takana.
Oli hyvä idea, että talviharrastuksia kuvataan yhden päivän aikana, aamusta iltaan. Pulkkailukuvissa valo ei kuitenkaan ollut yhtä hieno kuin aiemmissa kuvissa. Talvella kannattaa ulkona kuvatessa ottaa huomioon, että hämärä tulee aikaisin ja kamerassa maisema näyttää pimeämmältä kuin silmällä nähtynä.
Leikkaus on toimivaa. Laajojen kuvien välissä olevat lähikuvat kypärän kiinnityksestä toivat hauskalla tavalla mieleen western-elokuvan. Videoon tuleekin hyvää rytmiä, kun kuvat ovat erikokoisia ja eri mittaisia. Pulkan veto -kuvassa henkilö seisoo hetken paikoillaan ennen kuin lähtee kävelemään. Tässä kuvassa olisi ollut parempi jättää seisominen näyttämättä ja leikata suoraan liikkeeseen.
Hieno musiikki on mukavan pienimuotoista ja sopii elokuvaan. Mikäli mahdollista, onkin aina hyvä, jos voi tehdä musiikin elokuvaan itse. Elokuvaan voi musiikin lisäksi tehdä myös kuvaan leikattua äänimaailmaa. Ääniä voi joko äänittää itse tai etsiä netin äänisivustoilta (esimerkiksi freesound.org).
Jatkakaa ihmeessä omien elokuvien tekemistä. Seuraavaksi voitte kokeilla tehdä vaikka oman fiktiivisen lyhytelokuvan. Jättäkää siinäkin puhe aivan minimiin tai kokonaan pois ja kertokaa tarinaa toiminnalla, kuvilla ja leikkauksella. Käyttäkää eri kuvakokoja, kuvakulmia ja valoa yhtä hienosti kuin tässäkin videossa.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Eeva Tolonen, 11 (Ohjaus, suunnittelu, kuvaus, leikkaus, hiihto, snoukkaus)
Laura Tolonen, 8 (Kuvaus, snoukkaus, pulkkailu)
Teemu Tolonen, 42 (Avustaja, musiikki)

Kamera: iPhone5s

Ohjelmistot: iMovie

Sivu 102 / 158
1100101102103104158