Kittikset: Lapsi on Lapsi (L.O.L.) (3:54)

Kuvaus lasten elämästä ja ystävyydestä. Antakaa lasten olla lapsia.

Kaikki kuvaa -kilpailun 2015 esikarsintaraadin palaute:

Mahtava biisi, jossa on kilpailun parhaimpia lyriikoita. Video pursuaa hienoja kuvallisia ratkaisuja. On mahtavaa, kuinka perinteinen kuvakompositio on uskallettu jättää omaan arvoonsa. Elokuva on myös upea kuvaus lasten arjesta – ulkopuolisuutta kuvaavat kuvat ovat hyviä havaintoja. Sanoma käy selväksi: mikään ei korvaa läheisyyden ja ystävyyden tuomaa turvaa. Jatkossa voisi miettiä, voisiko kerronnan ja leikkauksen rytmi olla nopeampi tai vaihtelevampi? Miten kuvissa voisi kertoa erilaisilla tavoilla hienoa sanomaa? Tällaisia voisivat olla esim. lähikuvat käsistä koskettamassa, kyyneleet, yms. Hyvä tapa lähestyä tätä on lähteä miettimään, millaisella kuvalla jotain tunnetta saisi välitettyä, niin että katsoja ymmärtää sen vain kuvaa katsomalla. Kaiken kaikkiaan ”Lapsi on lapsi” on koskettava ja riemastuttava biisi sekä elokuva, joka ansaitusti voitti musiikkivideosarjan sekä yleisöäänestyksen.

Paikkakunta: Pori

Tekijät:
Eeva Haaslahti, 12 (Ohjaaja/Käsikirjoitus/Räppäys/Editointi)
Emmi-Lotta Korkeaoja, 12 (Apuohjaaja/Näyttelijä/Käsikirjoitus/Räppäys/Editointi)
Jenny Vuorisalo, 11 (Puvustus)
Iida Lahti, 11 (Ohjaus/Näyttelijä/Räppäys)
Vilma Vilkuna, 10 (Räppäys/Näyttelijä)
Oliver Hytönen, 10 (Kuvaus/Editointi/Näyttelijä)
Nea Lehtonen, 11 (Ohjaus/Näyttelijä/Räppäys)
Jutta Koivunen, 11 (Ohjaus/Näyttelijä/Kuvaus/Editointi)
Nella Tuovinen, 11 (Näyttelijä)
Paavo Lahti, 10 (Näyttelijä/Puvustus)
Karpalo Ylikoski, 11 (Näyttelijä/Puvustus)
Nelli Vihtalahti, 11 (Näyttelijä/Räppäys)
Nelli Lehtonen, 9 (Näyttelijä/Puvustus)
Eero Hildén, 11 (Kuvaus/Näyttelijä)
Niklas Keckman, 11 (Puvustus)
Santeri Silmu, 13 (Näyttelijä/Puvustus/Ohjaus)
Samuel Mäki, 12 (Näyttelijä/Puvustus)
Kasper Hoffström, 10 (Kuvaus/Editointi)

Kamera: Canon EOS 1100D

Ohjelmistot: Windows Movie Maker

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

5 kommenttia

Vastaa kirjoittajalle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>