Lillaflickorna – Förlåt / Anteeksi (2:30)

Ihmiset muuttuvat, niinkuin vanhat ystäväsuhteetkin. Tämä on runoon perustuva lyhytelokuva. Elokuvamme idea on siinä että sen voi tulkita omalla tavallaan.

Paikkakunta: Helsinki

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kaunis ja surullisen lämminhenkinen elokuva toisella kotimaisella kielellä. Elokuvan alkupuolella kuvien rajaukseen olisi voinut kiinnittää hieman enemmän huomiota, sillä näyttelijät olivat muutamissa kuvissa osittain kuvan ulkopuolella. Hieno elokuva, jonka ehdottomasti kruunaa itse tehty herkkä musiikki.

Tekijät:
Julia Huovinen, 14 (Päähenkilö, editointi, kuvaus)
Rakel Sandler, 13 (Päähenkilö 2, editointi, kuvaus, musiikki)

Kamera: Nikon D3200

Ohjelmistot: iMovie

Käännökset:
”Anteeksi, en olet puhunut kanssasi hetkeen…
Mutta eihän se kokonaan ole syytäni.
Jätit minut vain, kääntymättä ympäri, vain kävelit tiehesi, niinkuin mitään ei ikinä olisi taphatunutkaan. Meillä on yhteinen menneisyys mutta tulevaisuus ei ole enään yhteinen. Haluaisin vain kuulla äänesi vielä kerran. Koska kaipaan sinua, kaipaan meitä. Mutta olet kuin aivan joku muu nyt, joku ketä en tunne. En halua sanoa hyvästi, en halua jättää sinua, en vielä. Anna minun kuulla äänesi vielä kerran, viimeisen kerran.
Anteeksi”

”Moi?”
”Moi, miten menee?”
”Miksi sinä soitat?”
”Öhm, Halusin vain varmistaa että olet kunnossa”
”Joo, miksi en olisi?”
”En tiedä”
”Mm okei, minun pitää lähteä”
”Öh okei, hei hei”

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

Ei kommentteja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>