Kilpailun tuoksinassa

Kaikki kuvaa -kilpailu 2015 alkoi helmikuun alussa ja on nyt ollut käynnissä kaksi viikkoa! Kilpailuelokuvia otetaan vastaan aina 25.3. asti, eli vielä on rutkasti aikaa osallistua vaikka useampaan eri kilpasarjaan. Hiihtolomahan on loistavaa aikaa elokuvien tekemiseen! Mutta mitä uutta kilpailuun kuuluu?

Elokuvien lähettäminen

Omia, valmistuneita kilpailuleffoja saa nyt lähettää meille! Myöhään perjantai-iltana 13.2. kilpailusivulle avautui vihdoin painike, joka vie ilmoittautumislomakkeeseen. Viikonlopun aikana innokkaimmat lähettivät jo omia elokuviaan ja vaikka kilpailuaikaa on vielä 1,5 kuukautta jäljellä, saapui kilpailuun ensimmäisen viikonlopun aikana jo 5 elokuvaa – kaikki eri kilpasarjoihin. Mahtavaa!

Kun lähetät omaa elokuvaasi, täytä ensin ilmoittautumislomake. Sen jälkeen sivun alalaidassa olevia ohjeita noudattamalla voi siirtyä kirjautumaan kilpailutunnuksella Kelaamoon, jossa elokuvatiedoston pääsee lähettämään sähköisesti. Vaihtoehtoisesti leffan voi lähettää myös postitse. Silloin sen on oltava perillä Helsingissä 25.3. mennessä – Kelaamossa leffan voi lähettää vielä viimeisenä päivänä, jos luottaa siihen että netti ei pätki! Muista tarkistaa ennen lähettämistä, että elokuvasi noudattaa varmasti kilpailun sääntöjä.

Making of -dokumentti

Haluamme näyttää koko Suomelle, kuinka hauskaa teillä on elokuvia tehdessä! Jos teet elokuvaasi pääkaupunkiseudulla maaliskuun alkupuolella, voit kutsua Kaikki kuvaa -tiimin paikalle – tulemme seuraamaan kuvauksianne! Emme häiritse teitä, vaan kuvaamme sivusta toimintaanne ja sen jälkeen haastattelemme vähän. Valmis dokumentti näytetään telkkarissa Kaikki kuvaa -gaalan yhteydessä, eli tämän avulla voit varmistaa pääsysi gaalaan ja telkkariin, riippumatta siitä miten leffasi pärjää kisassa! Lisäksi palkitsemme valitut making of -joukkueet yllätyspalkinnolla. Jos siis haluat, että tulisimme dokumentoimaan juuri sinun elokuvasi tekemistä, lähetä meille hakemus. Valitsemme perjantaihin 20.2. mennessä kaksi joukkuetta, joiden kuvauksiin tulemme!

Palkinnot

Kilpailuelokuville on luvassa aivan huikeita palkintoja, jotka voit tarkistaa kilpailusivulta. Sponsorimme Genelec, Future Retail, Finnkino ja Filmtown palkitsevat fiktio-, dokkari-, musavideo- ja harrastevideosarjan kolme parasta elokuvaa. Animaatiosarjan voittajan palkitsee Yleisradio ja Haista home! -sarjan voittajalle on luvassa mahtavat 500 euroa, jonka sponsoroi kilpailun pääyhteistyökumppani Hengitysliitto.

Nyt ei muuta kuin omia leffoja tekemään! Muista, että Kaikki kuvaa -sivuston tutoriaaleista saat kullanarvoisia vinkkejä kaikkiin kilpasarjoihin liittyen! Ne kannattaa katsoa vaikka kaikki, mutta erityisesti suosittelemme yleispäteviä fiktiotutoriaaleja sekä sen sarjan tutoriaalia, johon olet itse tekemässä leffaa.

Lisää kirjoittajasta Kaikki kuvaa

Ei kommentteja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>