Annikat – Mä en oo Annika (4:47)

Liisa ja Mikko päättävät ottaa ison askeleen eteenpäin suhteessaan ja he muuttavat yhteen. Tämän seurauksena Liisan entinen kämppis Annika joutuu muuttamaan pois ja uuteen totutteleminen on kaikkien kohdalla vaikeaa.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): ”Mä en oo Annika on turhauttava, mutta koskettava leikkaus siihen, mitä kaikkea ihmissuhteissa saattaa jäädä piiloon, kun tärkeistä asioista ei puhuta ääneen. Liisa huomaa – kuten moni muukin ihminen vähintään kerran elämänsä aikana –, että on jotenkin vain päätynyt itselleen epämiellyttävään elämäntilanteeseen: hänen rakas ystävänsä Annika muuttaa pois heidän yhteisestä kämpästään, ja hänen poikaystävänsä Mikko muuttaa hänen tilalleen. Lyhytelokuvassa käy ilmi, ettei mikään tällainen ristiriitainen tilanne tai hankaus suhteessa poistu itsestään, vaan se tulee väkisin ilmi käytöksestä ja asenteesta, vaikkei siitä puhuttaisikaan ääneen. Lyhytelokuvan tarina viestii katsojille, että tällaisissä hankaustilanteissa on oltava valmiina soveltamaan; pitää ottaa se riski, että itseen tai toisiin satttuu, kunhan se tarkoittaa sitä, että puhutaan ja siten eletään enemmän totta. Muutoksiin on oltava valmis sopeutumaan. Jos haluaa elää elämäänsä toisen kanssa, on toinen päästettävä lähelle, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki kivuliammatkin kohdat täytyy näyttää. Kuten Mikko lyhytelokuvan loppupuolella toteaa, on myös oltava valmiina antamaan uusille ihmisille mahdollisuus oppia ja tutusta itseen, eikä vain turvautua niihin henkilöihin, jotka on joko tuntenut tarpeeksi pitkään, että on kasvanut heidän kanssaan tai jotka luontaisesti ymmärtävät omat rajat, arvot ja muut tärkeät piirteet. Omaa maailmaa on oltava valmis raottamaan niille, jotka eivät sinne automaattisesti pääsee, jos haluaa elää lähellä muita.
Nämä arvot ja elämänfilosofiat kuvaavat vahvasti partioliikkeen ihanteita, joihin rehellisyyden ja ihmisläheisyyden lisäksi kuuluuvat kyky tarttua toimeen sekä rakentaa ystävyyttä yli (häpeän ja puhumattomuuden) rajojen.”

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Paula Lebedeff, 16 (ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja)
Bella Harstela, 17 (ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja)
Silja ”Sun” Grann, 17 (näyttelijä, leikkaaja)
Opri Härkönen, 19 (näyttelijä)
Justus Elo, 16 (näyttelijä)

Kamera: Canon 7D

Leikkausohjelma: CapCut sekä Premiere Pro

Milomotion.studios – Leiripainajainen (3:00)

Ryhmä partiolaisia huomaavat, että retkiyön jälkeen heidän ruokansa on varastettu.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Koko elokuvan miljöö on partioretki. Ruokia etsiessään he rakentavat ystävyyttään ja käyttävät kasvintunnistustaitojaan.

Paikkakunta: Lohja

Tekijät:
Taavi Kuhlman, 13 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)

Kamera: Samsung Galaxy A53

Leikkausohjelma: Animaatio: Stopmotion Studio, Leikkaus: DaVinci Resolve

Random Production – Loop (3:14)

Kaksi kaverusta joutuu aaveen jahtaamaksi ja elämästä tulee selviytymistaistelua.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Elokuva näyttää, että kaverin kanssa aaveetkin selätetään. Vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta, niin periksi ei anneta, vaan yritetään yhdessä.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Jayden Buhisan, 14 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)
Peter Dela Fuente, 14 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja)
Kyle Suba, 14 (näyttelijä, käsikirjoittaja, kuvaaja, äänisuunnittelija)
Anas Egal, 14 (käsikirjoittaja, äänisuunnittelija)

Kamera: iPhone 12

Leikkausohjelma: CapCut

Marsuset – Alienin invaasio (2:35)

Kaksi marsua viettää planeetallaan rauhallista päivää, kunnes yön tullen joku tulee sotkemaan heidän arkensa täysin. Otettu inspiraatiota elokuvasta Avaruusseikkailu 2001.

Kilpailun partioteeman huomioiminen elokuvassa: Elokuva kuvastaa miten kaikkiin yllättäviin muutoksiin voi olla valmiina ja niistä voi ratkaisukeskeisyydellä selvitä.

Paikkakunta: Helsinki

Tekijät:
Ronja Turunen, 16 (ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)
Milana Kraus, 16 (ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)

Kamera: Joku Canon

Leikkausohjelma: Premiere Pro

AV-MAMA – Jokaisella on velvollisuus auttaa (1:55)

Miska on myöhässä pelistä ja matkalla peliin hän auttaa ihmisiä.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Eri ihmiset auttavat toisiaan.

Paikkakunta: Jyväskylä

Tekijät:
Miska Suhonen, 16 (näyttelijä, leikkaaja, äänisuunnittelija, tuottaja)
Milja Mankki, 16 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja)
Aatu Mäkelä, 17 (näyttelijä, kuvaaja)
Artem Loboda, 16 (näyttelijä, kuvaaja)

Kamera: Fujifilm XT-4, GoPro Hero 10 Black

Leikkausohjelma: Adobe Premiere Pro 2025

FilmSlaves – One Blink Away (1:23)

Nuorelle pojalle tapahtuu tapaturma, mutta hän jää vaille auttajaa.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Partioon liittyy ihmisten auttaminen, ja elokuvassa lapsi juoksee auttamaan nähdessään loukkaantuneen pojan. Teemat yhdistyy elokuvassa sikäli, että ole valmis aina auttamaan.

Paikkakunta: Jyväskylä

Tekijät:
Stella Välba, 16 (ohjaaja, käsikirjoittaja)
Jonne Jokinen, 16 (käsikirjoittaja, leikkaaja)
Paju Permikangas, 17 (käsikirjoittaja, kuvaaja, Puvustus, maskeeraus)
Enni Turtiainen, 16 (käsikirjoittaja, kuvaaja)
Elmeri Ilminen, 18 (näyttelijä)
Mari Hokkanen, 43 (näyttelijä)
Elle Korpela, 12 (näyttelijä)
Viola Marjanen, 16 (näyttelijä)

Kamera: FujiFilm X-T4

Leikkausohjelma: Adobe Premiere Pro 2024

Reppuretkeilijät – Reppuopas (4:58)

Lilja on jäänyt koulussa kiusatuksi. Aatu huomaa tämän ja päättää auttaa Liljaa. Lilja kohtaa partioretkellä ongelman, jonka selvittää.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Teema ilmenee siinä, kuinka Aatu on valmis auttamaan Liljaa.

Paikkakunta: Nokia

Tekijät:
Samu Kervinen, 16 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)
Pilvi Pakula, 17 (näyttelijä)
Joona Eränen, 16 (näyttelijä)
Aurora Saarinen, 16 (äänisuunnittelija)

Kamera: Canon EOS 90D

Leikkausohjelma: Adobe Premiere Pro 2025

Paineryhmä – Ryhmäpaine (4:58)

Venlalla on kavereita ja hän pärjää koulussa, mutta ryhmäpaine ajaa erään kaveriporukan hänen kiusaajikseen.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): Partion tärkeisiin arvoihin kuuluu toisten kunnioittaminen. Elokuvan hahmoilla on tässä paljon ongelmia, jotka johtavat väärinkäsityksiin ja loukkauksiin. Lopussa nuoret kuitenkin tajuavat ja ottavat vastuun virheistään. Partiohenkisyys ilmenee elokuvassa näin ollen laajasti kanssakäymisen osalta.

Paikkakunta: Nokia

Tekijät:
Ramona Kaapu, 17 (ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija)
Saga Ahtiainen, 16 (näyttelijä)
Joona Eränen, 16 (näyttelijä)
Silja Valpas, 17 (näyttelijä)
Larissa Almeida dos Santos, 17 (näyttelijä)
Ellen Huovinen, 17 (näyttelijä)
Sara Snåre, 16 (näyttelijä)
Emilia Saarela, 15 (näyttelijä)
Sara Hokka, 17 (näyttelijä)
Evita Uusimaa, 16 (näyttelijä)
Sonja Toivonen, 16 (näyttelijä)

Kamera: Canon EOS 90D

Leikkausohjelma: Adobe Premiere Pro 2025

DEKA films – Varjo (4:59)

Sara menettää parhaan kaverinsa Helmin ja tuntee syyllisyyttä siitä, mutta lopulta pääsee siitä yli.

Miten elokuva käsittelee partioteemaa (Ole valmis): ”Sinun on oltava aina valmiina kaikkeen”. Elokuva käsittelee ystävyyttä ja itsensä kehittämistä.

Paikkakunta: Oulu

Tekijät:
Kerttu Anttila, 13 (näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja, äänisuunnittelija, editoija)
Dora Kemppainen, 13 (näyttelijä, käsikirjoittaja, kuvaaja)
Amruta Kodukula, 13 (näyttelijä, käsikirjoittaja)
Elena Ryytty, 13 (näyttelijä, käsikirjoittaja, valot ja välineavustus)

Kamera: iPhone 13

Leikkausohjelma: Blender 4.4.0 video editing

Sivu 3 / 165
12345165