Kauhuystävät – Ystävien kauhupäivä (4:57)

Elokuva kertoo ystävien normaalista koulupäivästä, joka päättyy katastrofiin ja lopulta ystävien lopulliseen kadotukseen pimeyden maailmassa, vampyyrien valtakunnassa.

Yhdenvertaisuus: Yhdenvertaisuus kuvastuu elokuvassa, sillä että kaikki ovat hyviä kavereita erilaisuudesta huolimatta, koska yksi on hullu, toinen vampyyri friikki ja kolmannella on aspergeri.

Paikkakunta: Valkeakoski

Tekijät:
Anni Hirvasoja, 13 (näyttelijä, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, käsikirjoittaja)
Mia Mäntylä, 13 (näyttelijä, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, käsikirjoittaja)
Tilda Harinen, 13 (näyttelijä, ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja)

Kamera: Sony, handycam. 8.9 mp

Leikkausohjelma: Elokuvatyökalu

Kaikki kuvaa -työpaja (Leppävirta) – Me erilaiset (4:00)

Elokuva

 

Making of

 

Tämä elokuva tehtiin Leppävirralla lokakuussa 2015 osana Kaikki kuvaa -työpajat 2015-16 -hanketta.
Me erilaiset -elokuva on kuvitteellinen vlogi, jossa päähenkilö Riikka esittelee kaveripiiriään katsojille. Huumorilla höystetty elokuva osoittaa, että vaikka Riikan kaverit ovat keskenään erilaisia yksilöitä, ovat he kaikki Riikalle tärkeitä.

Paikkakunta: Leppävirta

Tekijät:
Taru Turunen (näyttelijä, kuvaus, leikkaus)
Kimi Eronen (näyttelijä, leikkaus)
Lotta Rautiainen (näyttelijä, leikkaus)
Isla Harjunpää (näyttelijä, leikkaus)
Emmi Laitinen (näyttelijä, leikkaus)
Kaisa Kuivalainen (näyttelijä, kuvaus, leikkaus)
Silja Seittivaara (näyttelijä, leikkaus)

Kamera: Canon Legria HF R306

Ohjelmistot: Adobe Premiere Pro CS6

VRfoto – Halpa sukulaisuus (4:57)

Toisistaan etäisille perheenjäsenille saapuu surullisia uutisia perheen isästä. Isän jättämä mittava perintö tuo heidät pitkän ajan jälkeen lopulta yhteen. Äkkirikastuminen voi kumminkin vaatia jotain takaisin. DISKATTU: Elokuva ylittää kilpailuelokuville asetetun ikärajan K7. Ei sovellu perheen pienimmille!

Paikkakunta: Sipoo

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Kilpailun harrastevideosarjan tuomari Väinö Mehtola oli yhdessä Rudolf Ringbomin kanssa kilpailun finaalissa vuonna 2015 elokuvallaan Vailla vaihtoehtoa. Välineensä perin juurin hallitsevat taitavat pojat tekivät tänä vuonna comebackin ja esikarsintaraadissa leukamme loksahtivat. Elokuvaa oltiin jo kovaa vauhtia nostamassa kilpailun finaaliin, kunnes valitettavasti oli todettava, että väkivaltaisuutensa takia se väistämättä ylittää kilpailusäännöissä annetun ikärajan K7. Elokuva päästään näin ollen julkaisemaan vasta nyt, kilpailun päätyttyä. Se on tarkoin harkittu, viimeistelty ja audiovisuaalisesti ehyt kokonaisuus, jonka puhtaan tyylitelty visuaalisuus saa haukkomaan henkeään. Kuvaus, valaistus, lavastus, musiikki, äänisuunnittelu – kaikki yksityiskohdat savukoneen käyttöä myöten on toteutettu viimeisen päälle. Ainoa kritiikin sana kohdistuu käsikirjoitukseen. Miksi isä koki kohtalonsa? Kuka siitä on vastuussa, naamiomiehen henkilöllisyys ei paljastunut? Samalla tulee sellainen kuva, että isä oli kuitenkin tietoinen tulevasta. Myös loppuratkaisu tulee vähän puun takaa. Veljesten suhdetta olisi voitu tarkemmin pohjustaa jollain tavalla, joka avaisi ratkaisun motiivia. Joka tapauksessa elokuvakerronnassa nuoret tekijät ovat aivan omassa luokassaan ja heistä varmasti kuullaan vielä!

Tekijät:
Väinö Mehtola, 15 (Tuottaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä)
Rudolf Ringbom, 15 (Tuottaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, näyttelijä, leikkaaja)
Eetu Hartikainen, 14 (Näyttelijä)
Mikke Mäntynen, 15 (Näyttelijä)

Kamera: Sony Alpha 7

Ohjelmistot: Adobe Premiere

Kokkilan Studio – Kaivosmiehen timantti (3:28)

Kaivosmies löytää eräänä työpäivänään timantin, joka mystisesti katoaa. Mutta saako hän timantin takaisin?

Paikkakunta: Helsinki

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Animaatiosarjan finalisti Kaivosmiehen timantti on loistava kokonaisuus. Yksinkertaisen mutta kekseliään tarinan esillepano on nuoren helsinkiläisanimaattorin suvereeni taidonnäyte. Tarkkaan mietityt monipuoliset kuvakulmat vievät elokuvaa sujuvasti eteenpäin ja yksityiskohtiin on todella panostettu: kaivosmiehen kävellessä puun ohi oksatkin vähän taipuvat. Äänimiksaukseen voisi kiinnittää vielä huomiota, kävelyäänet olivat aavistuksen kovat. Katsojan ymmärrykseen voi myös luottaa, eli aivan jokaista hahmon askelta lähtöpisteen ja määränpään välillä ei aina ole välttämätöntä näyttää. Kun käy selväksi, että ollaan matkalla pisteestä A pisteeseen B, vihjekin siirtymisestä voi riittää ja sitten jatkaa jo toimintaa paikassa B, ellei siirtymisessä itsessään tapahdu jotain merkityksellistä. Äänisuunnittelussa voi myös miettiä, miten musiikilla voisi vahvistaa elokuvan tunnelmaa. Hienoa työtä, Pyry!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Kari Juusonen):

Elokuvassa kaivosmiehen timantti varastetaan, ja lopulta paljastuu että varas onkin kaivosmiehen vanha tuttu – pihapiirissä asuva lintu.
Erityisen ansiokasta tässä elokuvassa on kuvaus. Usein legoanimaatioissa kamera on koko ajan liian kaukana toiminnasta ja hahmoista, eikä elokuvissa ole kuin yksi kuvakoko: yleiskuva. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa jos halutaan olla havainnollisia ja näyttää esimerkiksi usean hahmon sijainti ja liikkeet lokaatiossa suhteessa toisiinsa, mutta elokuvassa leikkaaminen samankokoisten kuvien välillä ei vaan näytä hyvältä eikä synnytä luontevaa kiinnostusta elokuvan henkilöihin.
Tässä legoelokuvassa kaikki on toisin. Kamera liikkuu hahmon vierellä, nousee välillä katsomaan tilannetta suoraan ylhäältä tai loittonee näyttämään päähenkilön keskellä uutta tapahtumapaikkaa. Jokainen kamerakulma ja kuvakoko on perusteltu, ja näiden kuvien kesken leikkaaminen tuntuu synnyttävän luontevan tavan tarkkailla päähenkilöä hänen toimissaan, katsojaa näkee juuri sen mitä haluaakin nähdä, ja juuri siltä etäisyydeltä joka tuntuu hyvältä.
Myös legomiehen – ja kaiken muunkin elokuvassa liikkuvan – animointi on huolellista ja tarkkaa, äänityöt on myös tehty huolella ja kaikessa tuntuu olevan jonkinlaisen kokeneen elokuvantekijän rauhallisuutta.
Jos jotain kritisoitavaa haluaa kaivella, ja kai se täytyy, niin kaikenlainen toisto elokuvassa on yleensä pahasta – siis tietenkin vain silloin jos toistolle ei löydy jotain elokuvallista syytä. Tässä elokuvassa voidaan kysyä onko päähenkilön paluumatka poliisilaitokselta kotiin kuvattava yhtä pieteetillä kuin kaupunkiin meneminenkin, seuraamme paluumatkallakin hänen jokaisen askeleensa pysäkiltä kotiin vaikka katsoja on jo nähnyt tuon kaiken kertaalleen eikä elokuvantekijälläkään tunnu olevaan asiaan mitään lisättävää. Yleensä elokuvatessa kyllä kuvataan tulemisia ja menemisiä, mutta leikkauspöydässä niitä käytetään vain silloin kun niiden puute aiheuttaa katsojassa hämminkiä joka estää häntä seuraamasta tarinaa. Yhden henkilön elokuvassa näin ei kovin helposti pääse käymään.
Joka tapauksessa hieno legoanimaatio, komeasti toteutettu sopivan kokoinen tarina ja äänityönkin osalta upeaa työtä, kuvaus sitten vielä pisteenä iin päälle. Onneksi olkoon tekijälle, olen utelias näkemään uusiakin elokuviasi!

Tekijät:
Pyry Pohjanoksa, 12 (Kaikki)

Kamera: Sony Cyber-shot DSC-W320

Ohjelmistot: Windows Movie Maker

Sammalselän vitoset – Reppu (4:46)

Elokuva kertoo tytöstä, joka koulumatkallaan kohtaa vaaroja sekä outoja sattumuksia.

Paikkakunta: Suonenjoki

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Elokuva lähtee heti hienosti käyntiin liikkuvan kameran kuvalla ja elokuvan alkuasetelma kerrotaan hyvin selkeästi ja tarkkaan harkituilla kuvilla, mutta kuitenkin onnistuen välttämään kliseitä ja päälleliimatun kerronnan tuntua. Tarina on kokonaisuudessaankin ehjä, uskottava ja kokonainen.
Elokuvassa on hyvin kekseliäitä kuvakulmia ja rytmikkäitä leikkauksia. Liikkeen suunta pysyy hyvin kuvasta kuvaan, välillä kamera on jalustalla, välillä kamera liikkuu ja operointi on kauttaaltaan taidokasta. Kuvaus on selkeästi aivan tämän vuoden kisan parhaimmistoa.
Pääosan esittävä on todella aidon tuntuinen sortumatta ylinäyttelemiseen, joten suosittelen vahvasti jatkamaan esiintymistä myös tulevaisuudessa. Myös sivuosien esittäjät tuovat elokuvaan oman pikantin makunsa.
Musiikkia on käytetty taitavasti ja monipuolisesti tukemaan elokuvan vaihtelevia tunnelmia.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuva on todella upeasti toteutettu, vauhdikas ja jännittävä ja juonenkäänteet ovat yllättäviä. Erityisesti olin iloinen siitä, että kerroitte tarinaa toiminnalla, kuvilla ja leikkauksella, ettekä selittävillä repliikeillä. Se teki elokuvasta sujuvan ja kiinnostavan.
Kuvaus on kauttaaltaan onnistunutta. Olette hyvin käyttäneet eri kuvakokoja ja kuvakulmia. Elokuva alkaa hienolla ajokuvalla kohti nukkuvaa tyttöä. Sitten näemme, että kännykän laturi ei ole seinässä ja tyttö herää ja tajuaa nukkuneensa pommiin. Alku on ytimekäs. Toisen kuvan kännykän laturin johdosta olisi voinut joko jättää pois tai leikata lyhyemmäksi. Se hieman pysäytti alun kerrontaa, jossa oli muuten hyvä rytmi. Alussa hyvä pieni yksityiskohta on, että tyttö unohtaa eväsleivän tuolille.
Tytön juoksussa eri kuvakulmia on käytetty upeasti. Monipuolinen kuvakulmien ja kuvakokojen käyttö tekee kerronnasta elävää ja kiinnostavaa. Harvassa ammattielokuvassakaan on näin taitavaa kuvakerrontaa. Esimerkiksi kuva sisältä traktorista tyttöön on hieno. Maassa makaava mies herättää katsojan kiinnostuksen, ja miehen katoaminen ja takaa-ajo saivat minut aivan oikeasti säikähtämään ja jännittämään. Takaa-ajon päättyminen luokassa putoavaan viivottimeen on tehokas. On hauskaa, että viivottimen putoaminen on täysin arkinen asia ja silti se pelästyttää.
Leikkaus on sujuvaa. Juoksukohtauksissa on rohkeasti leikattu ristiin lähikuvaa juoksevasta tytöstä, näkökulmakuvaa ja laajaa kuvaa. Leikkaus luo takaa-ajolle vauhtia ja jännitystä ja saa katsojan samaistumaan tytön kauhun tunteeseen. Kohdan, jossa tyttö melkein törmää autoon, olisi voinut toteuttaa vieläkin tehokkaammin. On tyylikästä, että itse törmäysvaaraa ja auton pysähtymistä ei näy, mutta muutamalla nopeasti leikatulla lähikuvalla olisitte saaneet luotua vaikutelman äkillisestä pysähdyksestä ja tytön säikähdyksestä. Tytön näyttelijä olisi voinut tässä kohdassa näytellä pelästyneempää, vaikka muuten näyttelikin todella hyvin. Muutkin näyttelijät, mies, luokkakaverit ja opettaja, näyttelivät luontevasti.
Sekä miehellä että tytöllä on hyvä puvustus. On hauska ja elämänmakuinen yksityiskohta, että tyttö vetää kiireessään talvikengät paljaisiin jalkoihin. Miehen takin huppu kätkee hyvin miehen kasvot ja herättää kiinnostuksen, millainen ihminen takin takana on. Suuri muodoton musta takki tekee miehen myös pelottavaksi. Myös lavastus on hyvä ja uskottava. Kuvauspaikat on hyvin valittuja.
Musiikki toimi hyvin aivan elokuvan alussa ja jännittävässä takaa-ajossa. Lopussa musiikki oli minusta vähän tekopirteää. On tietenkin vaikeaa rakentaa toimivaa elokuvaa, jossa ei ole puhetta, kun ei voi tehdä suuria äänitöitä. Silloin päätyy täyttämään kohtauksia musiikilla, missä ei sinänsä ole mitään huonoa, mutta joskus, kuten ajoittain tässä elokuvassa, musiikki vaikuttaa vähän päälleliimatulta ja vie huomiota itseensä. Valitkaa seuraavaan elokuvaan musiikki erityisen huolella miettien, minkä tunnelman se kohtauksiin tuo ja kokeilkaa toimisiko joku toiminnallinen kohtaus myös ilman musiikkia, pelkillä äänillä. Musiikin sijaan voitte luoda erilaisia äänimaailmoja joko äänittämällä ääniä itse tai etsimällä niitä netin äänisivustoilta (esimerkiksi freesound.org).
Elokuvan tarina oli kiehtova ja loppu jäi mukavalla tavalla auki. On hyvä, että lopussa ei selitetty kuka mies oli ja miksi hän makasi maassa. On myös mukavaa, että lopussa selvisi, ettei mies ollut mitenkään paha, vaan halusi vain auttaa. Elokuvan tarina aukesi hyvällä tavalla syvyyssuuntaan, kertomaan ennakkoluuloista. Olette tehneet todella hienosti kerrotun ja kekseliään elokuvan. Jatkakaa ehdottomasti elokuvien tekemistä ja muistakaa jatkossakin käyttää yhtä hyvin kaikkia elokuvallisia keinoja tarinan kertomiseen. Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Työryhmä: Sammalselän vitoset (12v.)
Näyttelijät: Iida Leppinen, Valtteri Jussila, Otto Nyyssönen, Katja Vikla, Jyrki Härkönen, Anne-Mari Pitkänen
Käsikirjoitus ja ohjaus: Noora Laakso ja Senni Turpeinen
Kuvaus: Elli Romunen, Sanni Korhonen, Heikki Hyvärinen, Alisa Häkkilä, Jade Balzar ja Oona Pihtola
Editointi: Taneli Hänninen, Levin Nykänen, Aapeli Markkanen, Samu Piippo ja Jasper Paananen
Puvustus ja maskeeraus: Tilda Pakarinen
Lavastus: Otto Nyyssönen, Ville S., Tino Kumpulainen, Arttu Jalkanen, Rita Pentikäinen, Aada Salminen, Inka Vehviläinen, Ida Hytönen ja Kati Härkönen
Tuotantoavustaja: Anne-Mari Pitkänen

Kamera: Nikon D5200

Ohjelmistot: iMovie

Emmä tiiä -ryhmä – Haaveajattelua (1:51)

Isla, pieni tyttö joka miettii mikä hänestä tulisi isona, huomaa tytön, joka temppuilee ja sitten hän tietää mikä olisi hänen haaveensa… videota kuvattiin noin puoli tuntia kylmässä vesisateessa.

Paikkakunta: Orimattila

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Erittäin taidokas ja lahjakas esiintyjä, jonka ”temppuilua” on ilo katsoa. Myös pienen tytön hahmo on suorastaan valloittavan hurmaava. Elokuvan tarina on kaikessa lyhykäisyydessään erittäin koskettava, jonka voi nähdä kokonaisuudessaan myös metaforana aikuiseksi kasvamisesta. Haaveajattelua on esimerkki siitä, että viihdyttävä ja ajatuksia herättävä elokuva ei välttämättä tarvitse monimutkaisia juonenkäänteitä ja paljoa puhetta.
Elokuvan taustaäänet tuulen huminoineen ovat valitettavasti vähän häiritseviä, joten siihen kannattaa kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmin huomiota. Musiikkia lisäämällä asiaa saa vähän korjattua, mutta jos videokameran mikrofoni on erittäin herkkä esimerkiksi tuulen huminoille, niin kannattaa harkita jopa ulkoisen mikrofonin hankkimista, jos on suunnitelmissa tehdä enemminkin elokuvia.
Kuvaus on monipuolista ja dynaamista. On hyvää vaihtelua, että kamera ei ole aina samalla korkeudella, vaan välillä esimerkiksi maan tasalla. Hieno elokuva!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Video oli todella kaunis ja siinä oli omaperäinen idea. Video kertoi minulle tarinaa haaveilusta, isomman tytön ihailusta ja aikuiseksi kasvamisesta. Elokuvan kerronta oli kiehtovaa. Oli hieno ajatus, että pikkutyttö katsoo lasin läpi isompaa tyttöä, vaikka oikeastihan hän ei voi voimistelijatyttöä nähdä, mutta hän näkeekin tämän mielessään. Kuvat pikkutytöstä aloittivat ja lopettivat videon hienosti. Voimistelijatytön temput olivat upeita. Se, että tyttö temppuilee kulkien eteenpäin pitkin ajotietä ja junarataa, toi videoon liikkeen ja vauhdin tuntua.
Oli hyvä, ettei elokuvassa ollut, pikkutytön loppulausetta lukuun ottamatta, lainkaan puhetta. Kun tarinaa kerrottiin toiminnalla ja kuvilla, tuli videosta kiinnostava. Video jätti hyvällä tavalla katsojalle kysymyksiä, joihin loppu toi vastaukset. Aluksi pohdin, miten pikkutyttö ja voimistelija liittyvät toisiinsa, ja sitten, miksi elokuvan nimi on ”Haaveajattelua”. Lopussa pikkutytön lausahdus, että nyt hän tietää, mitä haluaa isona, toi vastaukset kysymyksiini, mutta jätti silti hienolla tavalla katsojalle tilaa päätellä itse. Olisi ollut paljon tylsempää, jos pikkutyttö olisi sanonut: ”Minä haluan tulla voimistelijaksi”. Kun kaikkea ei selitetä katsojalle heti, pysyy katsojan mielenkiinto yllä.
Videossa oli hieno unenomainen tunnelma, joka alkoi kuvasta, jossa pikkutyttö katsoo lasin läpi, ja jatkui voimistelukuvissa. Voimistelun alussa ollut hyvä vauhti pysähtyy paikoilleen, kun tyttö alkaa temppuilla junaradalla maton päällä. Huomasin, että siinä vaiheessa oma mielenkiintoni hieman lopahti, vaikka temput olivatkin upeita. Olisin kaivannut, että illuusio eteenpäin kulkevasta liikkeestä olisi jatkuvat läpi elokuvan, sillä se toi alkupuolelle hyvää lentävää tunnelmaa. Leikkauksessa oli kuitenkin hyvä rytmi. Voimistelun loppu, kun voimistelijatyttö kävelee poispäin ja katoaa, oli hieno. Kuvakulmissa oli hyvää vaihtelua. Videon musiikin valintaan olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Musiikki oli hieman ärsyttävää, eikä oikein sopinut hienoon unenomaiseen tunnelmaan.
Katselukokemusta hieman häiritsi se, että ulkokuvissa tuuli kohisi kameran mikrofonissa. Koska tässä videossa ääntä ei varsinaisesti tarvinnut, olisi äänen voinut ottaa ulkokuvista kokonaan pois ja käyttää niissä vain musiikkia. Mikäli aikaa olisi ollut tarpeeksi, olisi huonon ulkoäänen voinut korvata itse äänitetyillä tai netistä etsityillä ja kuvaan leikatuilla askelten äänillä ja käsien ja jalkojen kosketusäänillä maata vasten. Äänitehosteita voi etsiä esimerkiksi freesound.org-sivulta. Koska elokuva oli unenomainen, olisivat äänetkin voineet olla epärealistisen kuuloisia. On yleinen ongelma, että ulkokuvissa tuulisella säällä tuuli särisee häiritsevästi kameran mikrofonissa. Tämä kannattaa ottaa huomioon kuvattaessa. Tuulessa ei kannata kuvata mitään, mistä halutaan käyttää ääntä ja kameralle kannattaa etsiä mahdollisimman tuulensuojainen paikka.
Videon nähtyäni alun varoitusteksti oli minusta tarpeellinen ja perusteltu. Elokuvaa tehdessään kannattaa aina ottaa huomioon, millainen vaikutus sillä on katsojiin. Tämän videon tekijöillä on selvästi omaperäisiä ideoita ja taito luoda hienoja tunnelmia. Jatkakaa ehdottomasti omien elokuvien tekemistä ja kokeilkaa seuraavaksi vaikka fiktiivisen lyhytelokuvan tekemistä. Jättäkää siitäkin puhe minimiin tai kokonaan pois ja kertokaa kuvilla, toiminnalla, äänimaailmalla ja leikkauksella. Muistakaa käyttää myös monipuolisesti eri kuvakokoja ja kuvakulmia.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Jasna Hakala, 12 (Temput. I)
Isla Lonka, 4 (Esittää pikku tyttöä alussa ja lopussa.)

Kamera: Nokia Lumia 820

Ohjelmistot: Movie Creator Beta

FilmRazor – Mönsterit (1:00)

Mönsteri aikuinen polttaa sikaria ja pikku-mönsteri on innoissaan siitä, kunnes ison mönsterin sikarin savu poksauttaa pikku-mönsterin saippuakuplan.

Paikkakunta: Siuntio

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Lyhykäisyydessään nerokas tarina ja tunteisiin vetoava toteutus. Todella taitavaa piirtämistä ja animointia alusta loppuun. Edes se, että kuvakoko pysyi samana koko elokuvan ajan, ei haitannut. Itse asiassa siihen ei edes ensimmäisillä katselukerroilla kiinnittänyt huomiota. Jo se kertoo, että elokuva saa katsojan kiedottua pikkusormensa ympärille.
Musiikin valintakin on osunut aivan nappiin ja muutamat yksittäiset äänitehosteet kruunaavat kokonaisuuden. Hieno elokuva kerta kaikkiaan! 🙂

Tekijät:
Emilia Kajasviita, 17 vuotta (Käsikirjoitus, kuvaus, piirroshahmot, editointi, toteutus, ääninäyttelijä)

Kamera: Nikon Coolpix L25

Ohjelmistot: Windows Movie Maker (version 2012)

KHT kesäaurinko team – Keppihevonen (2:04)

Elokuva kertoo keppihevosten harrastamisesta. Elokuvassa näytetään millaista esim kouluratsastus on kepparilla tai esteet.

Paikkakunta: Kempele

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Dramaattisen hienosti kuvattu elokuva mielenkiintoisesta harrastuksesta. Elokuvasta suorastaan paistaa läpi tekijöiden omistautuminen ja rakkaus harrastukseensa. Elokuva antaa katsojilleen paljon tietoa keppihevostelusta ja avaa ovet uuteen ja mielenkiintoiseen maailmaan, josta moni on ollut aikaisemmin täysin tietämätön.
Kuvakulmat ovat monipuolisia ja ne on suunniteltu taidokkaasti enemminkin hevosten, kuin ihmisten ehdoilla. Erityisesti kuva, jossa kamera liikkuu hevosen vierellä metsässä juostessa, oli esikarsintaraadin mieleen. Siinä on todella tekemisen ja ratsastuksen meininki.
Myös musiikin valinta on poikkeuksellisen onnistunut. Tiivistunnelmainen kappale pitää katsojan varpaillaan ja valppaana elokuvan alusta loppuun. Kokonaisuudessaan taidokas elokuva!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Tämä oli todella upeasti toteutettu ja vauhdikas harrastevideo!
Oli hienoa, ettette turvautuneet lainkaan selittävään puheeseen, vaan harrastus esiteltiin toiminnalla, kuvilla ja leikkauksella. Se teki elokuvasta kiinnostavaa katsottavaa.
Video alkaa jännittävästi kysymyksiä herättävillä teksteillä ja hidastetuilla kuvilla.
Keppariharrastus tuli selkeästi ja monipuolisesti esiteltyä. Videossa näkyi maastossa laukkaamista, kouluratsastusaskelluksia ja estehyppyä. Kuvat oli rajattu hyvin niin, että kaikki toiminnot näkyivät selkeästi.
Videossa oli todella upeita kuvakulmia, kuten maan tasalta kuvattu kuva, jossa ratsastaja ratsastaa kepparilla kohti, esteen alta ylöspäin kuvattu kuva, jossa ratsastajat hyppäävät kuvan yli ja esteen vierestä kuvattu kuva, jossa ratsastajien jalat hyppäävät esteen yli. Laajakuva alussa, jossa ratsastajat ratsastavat aavalla lumipellolla on hieno, samoin kuvat, joissa kamera kulkee metsässä ratsastajien mukana. Eri kuvakulmia ja kuvakokoja on käytetty monipuolisesti, kekseliäästi ja rohkeasti. Se tuo elokuvaan vauhtia, mielenkiintoa ja ilon tuntua. Video välittää katsojalle paitsi sen, miten keppareilla ratsastetaan, myös sen, miksi harrastus on hauskaa. Video saa katsojankin innostumaan keppareista. Musiikki sopii videoon ja tuo siihen hyvää westernin tunnelmaa.
Hidastuskuvia on käytetty sopivissa kohdissa. Leikkaus on rohkeaa ja todella sujuvaa. Nopeat parin sekunnin välähdykset yksittäisistä kuvista laajojen kuvien välissä saattavat joskus vaikuttaa ylimääräiseltä kikkailulta, mutta tähän videoon ne sopivat, koska ne välittivät innostuksen tuntua. Leikatkaa jatkossakin yhtä rohkeasti, mutta pitäkää mielessä, että leikkauksen pitää aina kertoa tarinaa ja välittää tunnelmaa. Tehostekuva, jossa leikkauskohdassa kuva aivan kuin paloi auki, ei ollut mielestäni oikein videoon sopiva, koska se oli valmis tehoste. Teidän itse kuvaamanne kuvat olivat paljon hienompia. Välttäkää valmiita editointiohjelmien tehostekuvia. Ne ovat todella nähtyjä, eivätkä koskaan ole niin omaperäisiä kuin se, mitä itse tuotatte.
Jatkakaa ehdottomasti omien elokuvien tekemistä ja kokeilkaa seuraavaksi vaikka fiktiivisen lyhytelokuvan tekoa. Pyrkikää siinäkin jättämään repliikit aivan minimiin tai kokonaan pois ja kertokaa tarinaa yhtä rohkeasti ja hyvin kuvilla, toiminnalla ja leikkauksella. Kokeilkaa käyttää myös itse tekemiänne tai netin äänisivustoilta (esimerkiksi freesound.org) etsimiänne ääniä monipuolistamaan elokuvan äänimaailmaa.
Teillä on selvästi kekseliäisyyttä ja lahjakkuutta elokuvien tekoon.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Julia Levy, 11 (ohjaaja sekä näyttelijä)
Saana Penttilä, 11 (kuvaaja)
Emma kauppinen, 11 (näyttelijä)
Saimi Pelkonen, 10 (näyttelijä)
Pinja Anttila, 10 (näyttelijä)
Pinja Karttunen, 10 (näyttelijä)

Kamera: Canon EOS 550D

Ohjelmistot: CyberLink PowerDirector 10

MS Productions – Airbus A320-sarjan lentokoneet (4:55)

Tämä dokumentti kertoo yhdestä ilmailuhistorian menestyneimmästä lentokonesarjasta.

Paikkakunta: Merimasku

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Todella informatiivinen ja poikkeuksellisen ammattimaisesti toteutettu dokumentti!
Kerronnan ja esiintymisen tyyli on todella miellyttävää katsoa ja kuunnella. Rauhallinen ja tasainen ote antaa luotettavan kuvan kerrotusta asiasta, sekä myös dokumentaristista itsestään. Erittäin ammattimaista on myös se, että spiikkejä on tehty eri paikoissa ja ne ovat tunnelmaltaan erilaisia. Tulevissa tuotannoissa kannattaa tosin harkita lisävalaisun käyttöä, sillä jos kuvan tausta on kuvauskohdetta kirkkaampi, niin silloin kohde saattaa jäädä liian tummaksi, kuten muutamissa sisällä tehdyissä spiikeissä meinasi käydä.
Kuvat olivat vaihtelevia ja varsin kauniita, ja kameran operointia kannattaa harjoitella vielä lisää, jotta panoroinnit, tilttaukset ja zoomaukset tulevat entistä jouhevammiksi ja miellyttävämmiksi katsoa.
Hyvä ratkaisu oli myös käyttää musiikkia elokuvan alussa ja lopussa, mutta ”pyhittää” informatiivinen osio pelkästään kertojalle.
Todellakin hatun noston arvoinen suoritus yhden miehen tuotannoksi.

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (dokumenttiohjaaja Anna Korhonen):

Airbus 320-sarjan lentokoneet –elokuvassa Mikael Salminen on toiminut käsikirjoittajana, ohjaajana, leikkaajana, tuottajana ja lisäksi säveltänyt elokuvan musiikin. Varsinainen yhden miehen elokuva ja kerta kaikkiaan hieno suoritus! Tekijä on selvästi hyvin perehtynyt aiheeseensa ja elokuva onkin erittäin asiapitoinen, siinä kerrotaan Airbus 320-sarjan lentokoneiden kehityksestä ja erityispiirteistä. Elokuvan muoto on reportaasimainen ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa. Reportaasimaista vaikutelmaa lisää reportterihahmo, joka kertoo koneista erilaisissa lentokenttäympäristöissä. Reportteri kertojana on erinomainen idea. Reportteri tulee lähelle katsojaa ja tuo tiivistä tietoainesta helpommin omaksuttavaksi. Reportterin perusteellisuus tuo elokuvaan myös hiukan huumoria.
Elokuvan alku on tehokas. Kuvat lentokoneen lähestymisestä, laskeutumisesta ja nopeutettuna esitetystä purkamisesta luovat jännitettä, jopa hieman mahtipontista tunnelmaa ja virittävät katsojan aiheeseen. Tämän jälkeen reportteri kuljettaa katsojaa tutustumaan Airbus 320-sarjan koneiden ominaisuuksiin ja historiaan. Näitä osuuksia on kuvitettu valokuvilla, grafiikalla ja paikoin elävällä kuvalla.
Tekijä on osannut myös luovasti käyttää tietokoneen ja leikkausohjelman mahdollisuuksia esimerkiksi tavassa, jolla eri tekstityyppejä on käytetty. Hyvä ratkaisu on myös se miten wingletin ja sparkletin välistä eroa on havainnollistettu jaetussa kuvassa. Erityisesti maallikolle tällaisesta konkreettisudesta on paljon iloa.
Elokuvassa kiinnittää huomiota huolellisuus, jolla se on toteutettu. Kaikkia yksityiskohtia on ajateltu. Spiikit etenevät sujuvasti ja niitä on harjoiteltu. Vernissan Minun elokuvani -tapahtumassa Mikael kertoi jopa hankkineensa mikrofonin ja prompterin elokuvan tekemistä varten. On myös ihailtavaa miten tekijä on kuvannut omat osuutensa ja ”ohjannut” itseään.
Grafiikassa, joka esittelee konetyyppien yleisyyttä, on mainittu lähde. Myös musiikin käyttö on hyvin perusteltua. Musiikkia käytetään jo mainitun alkujakson alla, samoin lopun kuvissa, jossa lentokone lähtee nousuun ja katoaa kaukaisuuteen.
Tämä elokuva on kuin loppuun saakka hiottu esitelmä. Mikael kertoikin lähteneensä tekemään elokuvaansa aihe ja asia tiukasti edellä. Erinomainen, hyvin tehty, ajateltu ja perusteellinen työ.
Onnea tuleviin projekteihin!

Tekijät:
Mikael Salminen, 14 vuotta (Tuotanto, ohjaus, käsikirjoitus, editointi, musiikki ja kuvaus)

Kamera: Sony HDR-PJ 620
Ohjelmistot: Final Cut Pro X

Trivia Productions – Unen merkitys (2:42)

Humoristinen dokumentti unen tärkeydestä ja siitä, kuinka nukkuminen vaikuttaa kehoomme ja mieleemme.

Paikkakunta: Mäntsälä

Kaikki kuvaa -kilpailun 2016 esikarsintaraadin palaute:

Sketsinomainen dokumentti tärkeästä ja meitä kaikkia koskettavasta aiheesta etenee todella hyvin. Kertoja on todella luonteva sekä taitava ja energisellä olemuksellaan kuljettaa katsojat hyvin läpi elokuvan.
Valitettavasti elokuvan äänenlaatu on huonohko elokuvan muihin osa-alueisiin verrattuna, joten siihen kannattaa kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
Kuvaus on kautta linjan miellyttävää, ja vaikkakin lähes kaikki kohtaukset olivat yhdellä kuvalla tehtyjä, niin se sopii hyvin juuri tähän kyseiseen tyylilajiin, joten tiheämpi leikkaaminen olisi saattanut aiheuttaa rauhattoman tunnelman. Tulevissa tuotannoissa kannattaa tosin kiinnittää huomiota siihen, ettei muita kuvausryhmän jäseniä näy kuvassa edes heijastumissa peileistä tai ikkunoista, niin kuin keittiössä kuvatussa kohtauksessa valitettavasti oli päässyt käymään.
Kokonaisuudessaan hyvää jälkeä!

Minun elokuvani -tapahtuman palaute (Hanna Bergholm):

Elokuva oli todella hauska ja eteni sujuvasti. Kertoja esiintyi eloisasti ja rohkeasti. Suosittelenkin kertojalle esiintymisharrastuksen jatkamista. Kertojan puhe oli myös hyvin kirjoitettu.
Olitte käyttäneet kekseliäästi erilaisia keinoja kuvittamaan kertojan puhetta, kuten koepaperia, aurinkolaseja, ruokia, mustavalkoista kuvaa ja animaatioita. Puheen kekseliäs kuvitus teki elokuvasta kiinnostavan ja sai sanoman jäämään paremmin mieleen. Animaatiokuvat olivat hauskoja ja niiden ilmestymisessä oli hyvä rytmi. Elokuvassa kerrottiin, että unet ovat vertauskuvia omasta elämästämme. Olisitteko keksineet jonkin visuaalisen keinon ilmentämään sitä? Vaikka jonkin pienen animaatiopätkän? Se oli mielestäni puheen kiinnostavin kohta.
Elokuvan alussa kuvissa oli hyvää liikettä, kuten kertojan kävely käytävällä ja juoksulenkkeily tiellä. Käytävä ja tie kertojan takana toivat kuviin hyvää syvyyttä. Kuvassa, jossa kertoja istuu ruokapöydän ääressä, seinä taustalla teki kuvasta vähän kaksiulotteisen näköisen. Tähänkin kuvaan olisi voinut hakea kiinnostavampaa taustaa. Videopelaamisessa ja sängyllä istumisessa kuvakulmat toimivat. Ikkuna sängyn vieressä toi hienolla tavalla valoa ja tilaa kuvaan. Lähikuva lopussa peiton alta oli hieno.
Kertojan puheesta sai muuten hyvin selvää, mutta ensimmäisessä kuvassa käytävällä ääni kaikui häiritsevästi. Laajat halli- ja käytävätilat eivät äänen kannalta olekaan parhaita kuvauspaikkoja. Se kannattaa ottaa huomioon omia elokuvia tehtäessä. Musiikkia oli käytetty elokuvassa hyvissä kohdissa.
Elokuva oli sopivan mittainen ja loppui ytimekkäästi verhojen sulkeutumiseen. Loppukommentti ötököiden syömisestä oli hauska ja sai elokuvan jäämään mieleen.
Elokuva oli kaikin puolin hyvin toteutettu faktapohjainen tietoisku, ja sellaisena se toimi erittäin hyvin. Koska osaatte toteuttaa näin hyvin ja hauskasti tällaisen tietoisku-dokumentin, suosittelen, että kokeilisitte seuraavaksi toiminnallisemman dokumentin tekoa. Voitte esimerkiksi seurata jotain henkilöä ja hänen toimintaansa.
Pyrkikää seuraavaksi kertomaan tarinaanne toiminnalla ja kuvilla, turvautumatta kertovaan puheeseen. Katsoja haluaa aina mieluummin nähdä ja ajatella itse kuin kuulla jonkun sanovan hänelle, mitä hänen pitää ajatella. Heti, jos elokuvassa ei kerrota katsojille vain faktoja, vaan elokuvassa on jotain ristiriitaa tai se käsittelee kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta, on tekijöillä mahdollisuus rakentaa elokuvaan lisää ulottuvuuksia ja elokuva voi herättää katsojissa kysymyksiä ja monenlaisia tunteita. Voitte lähteä suunnittelemaan elokuvaa miettimällä, mitkä aiheet teitä itseänne elämässä mietityttävät ja mikä on teille tärkeää.
Onnea tuleville elokuvillenne!

Tekijät:
Oona Willman, 15 (Näyttelijä, kuvaaja, editoija, käsikirjoittaja)
Alisa Röyttä, 16 (Näyttelijä, käsikirjoittaja)
Laura Kärkkäinen, 15 (Näyttelijä, käsikirjoittaja)
Pinja Tokola, 15 (Näyttelijä, kuvaaja, käsikirjoittaja)
Ella Kugler, 15 (Ohjaaja)

Kamera: Canon EOS 600D

Ohjelmistot: iMovie

Sivu 1 / 22
123422